Pakkohuostaanottoja ja lastenpsykiatriaa

”Tapaus osoittaa, miten lasten suojaksi tarkoitettu viranomaiskoneisto voi kääntyä täysin perhettä vastaan.” Painajainen perheessä on Ruotsissa kohua aiheuttanut ohjelma pienestä väärinkäsityksestä alkaneesta pakkohuostaanottopainajaisesta. Ohjelma löytyy jonkin aikaa Yle Areenasta.

Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden viranomaisia ei pysäytä mikään. Ei Ruotsissa, eikä Suomessa.

Lastenpsykiatria = pakkohuostaanotot:

Helsingin Diakonissalaitos, sisäänheittäjänä toimi vuosia Lastenlinnan silloinen ylilääkäri X, jäänyt ilmeisesti eläkkeelle viimeisen vuoden aikana ja sitä päivää totisesti monet neurologian erikoislääkäritkin odottivat.

"Hoitoon" ohjausjärjestelmä toimi niin, että kun perhe lähti hakemaan apua esim. As-epäillylle lapselleen, heitä ei julkisella puolella laskettu muualle kuin Lastenlinnan psykiatrian tutkimusosastolle, tie sinne johti valheellisin lupauksin siitä, miten jatkohoitolähetteet kyllä kirjoitetaan sieltä, siis esim. juuri neurologian puolelle.

Kun lapsi saatiin "ansaan" eli sisälle sairaalan tutkimusosastolle, alkoi vanhempien hämmästykseksi äkkiä kaikki lapsessa olla X:n mukaan psykoottista. Kai ikävintä X:lle oli se, että monia kymmeniä tunteja kestävässä vanhempien syynäyksessä ei löytynyt mitään huomautusta heidän kasvatusperiaatteissaan. Mutta ylilääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että lapsi tarvitsee ehdottomasti pitkäaikaista psykiatrista hoitoa, ei, ei, ei missään tapauksessa neurologista, ongelma oli vain se, että pikalähetteen jälkeen ei löytynytkään sairaalapaikkaa hoitotakuulain puitteissa eli 3 kk:ssa. Vanhempien järkytyksellä ei ollut rajaa kun ratkaisun kerrottiin löytyvän hyvin läheltä eli Hdl:n lastenkodin intensiivihoito, joka kestää 2 vuotta, sivulauseessa mutistiin, että laitos vain vaatii huostaanoton sinne pääsemiseksi, mutta se on vain mitätön muotoseikka, josta ei kannata välittää.

Asia siirtyi lastensuojelun huostaanottovalmisteluun, eivätkä sossut tarkan tutkimuksensa jälkeen kuulema löytäneet kotioloista perusteita huostaanotolle, mutta ilme kirkastuneena sossu selitti, että "tehdään hoidollinen huostaanotto kirjoitetun jatkohoitolähetteen takia." Siis sairaalahoitoa korvaavaa psykiatrista hoitoa 2 v lastenkodin psykiatrisella osastolla. Sossu yritti kiertää laitoksen huostaanottovaatimusta, mutta siitä ei joustettu tippaakaan, huostaanotto oli tehtävä, muuten lapsella ei ollut asiaa laitokseen.

Niinpä oltiin tilanteessa, jossa lapsi sai väärän diagnoosin, väärän/turhan psyyken lääkityksen ja laittoman huostaanoton lastenkodin osastolle, jossa ei ollut ainuttakaan psykiatrian ammattilaista töissä. Siis sosiaalialan koulutettu henkilökunta muka korvasi erityishoidon tasoista sairaalahoitoa. Lapsi ei tavannut kahden kesken edes lääkäriä kertaakaan, ennen kuin otin yhteyttä lähettäneeseen tahoon eli Lastenlinnaan ja sieltä kautta meille varattiin aika lastenkodin lääkärille.

Sosiaalityöntekijät eivät tunteneet paikkaa tarkemmin, vain mainosten perusteella ja nopeasti osoittautui, että markkinointivalheet olivat täyttä potaskaa. Esim. mainosettu tuki vanhemmille eli laitoksen perhetyö oli loputon määrä turhia palavereja, joiden tarkoitus oli mitätöidä ja nöyryyttä vanhempia, sekä etsiä kaikenlaisia puutteita heidän kasvatuskyvyssään. Vaikka sossu selvästi ilmoitti laitoksessa, että kotona ei ole huostaanottoperusteita,joten tapaamisia ei tule rajoittaa, se kaikui kuuroille korville. Tavata sai kerran viikossa 2 h kerta ja tähän sisältyi kaikkien läheisten tapaamiset. Eli jos isä tapasi lasta yhtenä viikkona ja isovanhemmat toisena, sai äiti odottaa vuoroaan kolmanteen viikkoon asti. Jo pelkästään tämä oli järkytys lapselle, koska vanhemmat tapasivat häntä päivittäin ilman mitään rajoituksia 2 kk kestäneen sairaalajakson aikana.

Ja vähiäkin tapaamisia oltiin perumassa täysin mielivaltaisin perustein. Laitos jyräsi myös sossut mennen tullen, vain ja ainoastaan laitoksen vuosikymmeniä kestäneillä käytännöillä oli merkitystä, siihen ei edes ls-työntekijöillä ollut nokan koputusta niin sanotusti. Sossu kyllä piti lupauksensa ja puolusti meitä täyttä mielivaltaa vastaan sen verran kuin kykeni, joskus se onnistui, jos ei.

Intensiivihoidon periaatteisiin kuuluu, että esim. koti-ikävän takia ahdistunutta alle 10-vuotiasta ei jätetä yksin. Mutta käytäntö olikin se, että lapset pakotettiin paljonkin huoneisiin yksin, lääkärien antamia hoitomääräyksiä ei huomioitu, omahoitaja ilmoitti, että lapsen on tehtävä läksyt yksin, edes äiti ei käynneillään saa puuttua niihin. Jos ahdistunut lapsi ei heti ymmärtänyt, mitä häneltä vaadittiin, omahoitaja töni, tuuppi, läimäytteli lasta ja karjui hänelle. Kun kysyin häneltä,miksi hän raivoaa lapselle siitäkin kun tämä jostain turvaa saadakseen menee hoitajaa piiloon huoneensa vaatekaappiin, karjui isokoinen äijä: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani, kun puhuttelen häntä!"

Monien järkyttävien vaiheiden jälkeen sain vihdoin sossut tarkastuskäynnille laitokseen. Sekin meinasi epäonnistua, koska lapsi oli peloteltu puhumasta mitään oloistaan ulkopuolisille, ja koska lapseni ei tuntenut sosiaalityöntekijää kovin hyvin, hän ei uskaltanut kertoa hänelle mitään. Niinpä sossu poistui huoneesta ja oli jo ehtinyt kuuluttaa osastolla "Lapi voi hyvin ja kaikki on hyvin", mutta onneksi lapsen luo jäi vielä ls:n perhetyöntekijä, jonka olin vastentahtoisesti hyväksynyt meille huostaanoton valmistelun aikana. Lapsi oli leikkinyt hänen kanssaan, siis tunsi hänet, luotti häneen, uskalsi avautua ja kertoi itkien kaikki.

Laitos aloitti raivoisan hyökkäyksen meitä vastaan, kutsuttiin koolle kriisipalaveri, jossa Lastenlinnan edustaja toi X:n terveisiä, että lapsella on olemassa oleva hyvä hoitopaikka, eikä sitä saa purkaa. Lastenkodin intensiivihoidon johtaja ilmoitti: "Sossut ja äiti ottavat hirvittävän riskin, jos lapsi kotiutetaan, koska tilanne kotona tulee joka tapauksessa kriisiytymään ja silloin lapsi viedään poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa meidän tavalliselle lastenkotiosastollemme,koska äiti ei hyväksy intensiivihoitoa."

Noin puhuttiin siis vanhemmalle, jossa lastensuojelun mukaan ei ollut huostaanottoperusteita, eikä muutenkaan kotioloissa. Kun kysyin laitoksen laittomasta huostaanottovaatimuksesta, vastasi int.hoidon johtaja Y säteillen: "Emmehän me sitä huostaanottoa tehneet, sen teki lastensuojelu." Siinä vaiheessa melkein kuuli, miten sossun leuat loksahtivat sijoiltaan.

X:n terveiset jatkuivat ja pahoinpitelyihin syyllistyneen hoitajan riemulla ei ollut rajaa kun Lastenlinnan osastonlääkäri kertoi "asiantuntija" terveiset lapsesta, jotka ei ikinä kukaan ennen sitä tai sen jälkeen ole epäillyt mieleltään sairaaksi: "Pahoinpitelyt ovat lapsen psykoottista harhaa, joita lisäsi se, että äiti ei koskaan hyväksynyt huostaanottoa."

Myös laitoksen perhetyö yriti surkuhupaisesti todistella, miten se, että olin laskenut lapsen samaan wc-tilaan kanssani muka todisti sen, että en ollut kykenevä tukemaan lapsen ikätasoista kehitystä. . . Kriisipalaverista selvittiin, enkä palauttanut lasta enää kotilomalta laitokseen. Koko laiton huostaanotto kesti meidän kohdallamme vain kolme ja puoli kuukautta.

Mutta tehtävänsä se teki, niin hirvittävän huonokuntoinen hän oli kaikkien pahoinpitelyjen, pelottelun ja uhkailun jälkeen. Ja X piti kiinni päätöksestään eli hän oli kieltänyt antamasta meille sairaalaan vastaanottoaikoja, niitä ei saatu edes lastensuojelun pyynnöstä. Ei päästy mihinkään muuallekaan, koska joka paikasta vain sanottiin, että menkää Lastenlinnaan, se on teille hoitava taho.

Yksityiselle neurologian lääkäriasemalle odotimme aikaa 3 kk eli sen kesän, kun lapsi kotiutui keväällä. Voi sitä helpottunutta autuutta kun pääsimme vihdoin keskustelemaan lasta ymmärtävän lääkärin vastaanotolle. Heti ensimmäiseksi lapselle kirjoitettiin pitkä sairasloma koulusta, koska huostaanotto järkytysten jälkeen hän oli koulukuntoinen vasta yli puoli vuotta kotiutumisen jälkeen. Tuttavat sanoivat lapsen olevan ulkoisesti entisellään vasta noin reilu vuosi huostaanottopainajaisen jälkeen.

Aikaa tuosta on kulunut jo kohta kuusi vuotta, lapsi sai yksityisen lääkäriaseman kautta vihdoin sen neurologisen kuntoutuksen, johon hänellä olisi ollut täysi oikeus ilman järkyttävää psykiatrista pakkohoitoa, laitonta huostaanottoa psyykkisine ja fyysisine pahoinpitelyineen, hoidotta jättämisineen ja muine kauhuineen. Hän menestyy sosiaalisesti ja taidollisesti koulussa hyvin, mutta huostaanotosta hän itse sanoo vielä tänä päivänä: "Se on ylivoimaisesti jotain hirveintä, mitä minulle on ikinä tapahtunut."

Yksi monista

En voi tarkistaa ylläolevan kirjoituksen todenperäisyyttä. Oli juttu totta tai ei, on ihan turha luulla, että kuvatunlainen tapahtumasarja olisi mahdottomuus, tai edes harvinainen yksittäistapaus pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi.

OIKEUTTA VIRANOMAISTEN MIELIVALLAN UHREILLE !