lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kun yhteiskunta on surkea vitsi


Blogger-profiilin kuvauksessa lukee: Nynnylle tämä yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi. Kun koulukiusattu tulen tuikkasi kertoo samanlaisesta uskon menettämisestä:

Valtion määritelmään kuuluu tunnetusti oleellisena osana se, että valtio on ainoa taho, jolla on mandaatti käyttää väkivaltaa. Heka ja hänenlaisensa muodostavat kuitenkin vapaan rälssin, jolla on erioikeus hakkaamalla ja uhkailemalla ylläpitää valtaansa omissa pikku läänityksissään. Toisin sanoen koulukiusaamisen uhri katsoo olevansa sikäli ainutlaatuinen, ettei ole poliisia, miliisiä eikä huliisia, jolle hän voisi tehdä valituksen Pösilöisen Hekasta. Koko järjestynyt yhteiskunta alkaa näyttää huonolta vitsiltä. Todellisuus on se, että Pösilöisen akan poika voi hakata häntä ranteen nyrjähtämiseen asti poliisikoiran perään haukkumatta. Todellisuus on viidakon laki, ja poliisi, laki ja laillinen meno ovat vain todellisuudesta vieraantuneiden lällärien mielenrauhoitteekseen keksimää itsepetosta. Kun koulukiusattu oppii ajattelemaan tällä tavalla, hän saattaa helposti syyllistyä raskaaseen rikokseen - vaikkapa tuhopolttoon tai pommin räjäyttämiseen - ja kun poliisi ottaa hänet kiinni, se on hänelle vain lopullinen todiste siitä, että laki ja oikeus ovat pelkkää huijausta. Pösilöisen Heka ei joutunut vastuuseen hänen rääkkäämisestään, mutta hän itse joutuu vastuuseen tuhopoltosta, - ja tämähän on mitä ilmeisintä epäreiluutta. Lait sortaa, hallitukset pettää, ja koulukiusatun ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo.

Toivottavasti kaikki ymmärtävät jutun moraalin: vaikka koulukiusaamista ei ehkä saada loppumaan, jonkinlaisia erikoistoimenpiteitä tarvitaan, jotta sen uhrit mieltäisivät lain ja yhteiskunnan olevan kanssaan samalla puolella.

Tuskin olen ainoa uskonsa ihmisiin ja jumalaan menettänyt koulukiusattu. Minulle koko yhteiskunta on pelkkää huijausta. En tiedä, onko olemassa mitään erikoistoimenpidettä uskoni palauttamiseen. Auttaisiko viranomaisten esittämä julkinen anteeksipyyntö, tai rahallinen korvaus kärsimyksistä ? Toisaalta pitää miettiä, haluanko edes uskoa ja sopeutua syvästi sairaaseen yhteiskuntaan. Sen tiedän, että uskon menettäminen olisi ollut estettävissä, ja vieläpä helposti.

Imatran puukottajalle luetaan lakia. Syyttäjä Heli Leinonen vaatii koulukiusaamisen uhrille lähes neljän vuoden vankeusrangaistusta. MTV3 uutisoi: ”Poliisi on kertonut, että kimmokkeen teolle antoi koulukiusaaminen. Syyttäjä Heli Leinosen mukaan koulukiusaaminen ei ole ollut teon todellinen motiivi.” Todellinen ? Oikeus ja oikeudenmukaisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Syytettyjen penkillä pitäisi olla iso liuta kiusaamiseen osallistuneita tai sitä sivusta seuranneita kersoja, ja suojeluvelvoitteensa laiminlyöneitä aikuisia ja viranomaisia.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

10 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Nykyinen koulujärjestelmä aiheuttaa kiusaamista. Miten? Koska lähtökohtaisesti kukin oppilas on pakotettu käymään koulua X jopa 9 vuoden ajan.

Koulun vaihto on tehty äärimmäisen hankalaksi. Jopa luokan vaihto on hankalaa.

Paska järjestelmä!

Ajatusliekki kirjoitti...

Minusta puukottaja ansaitsee kyllä tuomionsa, oli syyn takana koulukiusaamista tai ei. Pitäisin kuitenkin koulukiusaamista selvästi lieventävän tekijänä asissa.

Kun miettii, miten naurettavan pieniä tuomioita raiskaajat ja monet murhaajat saa, syyttäjän vaatimat neljä vuotta ovat aivan liikaa.

Tuo "Syyttäjä Heli Leinosen mukaan koulukiusaaminen ei ole ollut teon todellinen motiivi." kyllä pistää vihaksi omalta osaltanikin.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Paska järjestelmä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset aivan loistavasta blogista, löysin sen tänään. Kaikki täällä olevat kirjoitukset ovat totisinta totta ja asiaa! Jatka samaan malliin. Kiusaamista on todella paljon ja valitettavasti läheskään aina kiusaajien vanhemmat, eikä myöskään koulun aikuiset, halua ottaa vastuuta ja "nostaa kissaa" pöydälle, vaan tilanteen annetaan jatkua ja näinollen kiusaajat saavat toiminnalleen hiljaisen hyväksynnän aikuisilta.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Nynny kiittää. Jos pidät tämän blogin kirjoituksia mielenkiintoisina, niin kerro niistä muillekin, jotta myös heillä on mahdollisuus lukea mielenkiintoisia juttuja.

Anonyymi kirjoitti...

loistava blogi! hienoa saada vähän mainstreamista poikkeavaa näkökulmaa aiheeseen, joka on monien kohdalla totista totta!

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä hieman selvennystä tähän tapaukseen: http://i.imgur.com/2jIwg.jpg

Että sellaista kiusaamista...

Nynny Nyhverö kirjoitti...

On harmillista että tapausten taustat jäävät yleensä pimentoon. Tämä uutinen valaisee taustoja vähän enemmän. Mulle piirtyy kuva tyypistä, joka on radikalisoitunut vuosikausien syrjäytymisen seurauksena. Siis juuri sellainen, mistä Höglund varoitteli vähän aikaa sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Voisin vaikka listata eri asioita, joista jostain kumman syystä on vaiettava yhteiskunnassamme.

1. Väkivalta

Varsinkin jos tekijä on lapsi tai nainen, niin parhaassa tapauksessa siihen suhtaudutaan piut paut asenteella ja pahimmassa tapauksessa syyllistetään jopa uhria.

2. Naapurihäiriköinti

Parhaassa tapauksessa on piut paut asenne ja pahimmassa tapauksessa syyllistetään uhreja.

3. Koulumatkat

Tästä asiasta, varsinkin jos esiintyy kiusaamista, niin ei koulu, ei kunta, ei bussikuskikaan halua ottaa vastuuta kaikille turvallisista koulumatkoista.

4. Huono itsetunto ja itsesääli

Jostain syystä itsesäälissä rypeminen on Suomessa yksi suurimmista rikoksista, vaikka se ensinnäkin on oikeasti vain hyvin hyvin pieni paha ja toisekseen se on yleensä seurausta siitä pitkästä ja raskaasta helvetistä, minkä uhri on joutunut kokemaan.

5. Työttömyys ja mielenterveysongelmaiset

Nämä myös ovat monessa tapauksessa seurausta pitkästä lapsuushelvetistä, jonka nuori on pakosta joutunut viettämään ja työpaikkakiusaamisella on myös työttömyyteen vaikutusta ainakin joissakin tapauksissa.




Nynny Nyhverö kirjoitti...

Masennuksen ja/tai trauman oireet voivat näyttää ulkopuolisen silmin itsesääliltä. Minua on käsketty lopettaa itsesäälissä rypeminen, vaikka en tunne kyseistä tunnetta.