sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Koulukiusaamisen kriminalisointi


Pro gradu -tutkielma Koulukiusaamisen kriminalisointi :

Oikeuskäytännön tarkastelu osoitti, että nykyisillä tunnusmerkistöillä pystytään vastaamaan ainoastaan koulukiusaamisen osatekoihin, jolloin ei voida huomioida sitä tekokokonaisuutta, josta koulukiusaamisessa pohjimmiltaan on kyse. Mikäli koulukiusaaminen kriminalisoitaisiin, lähtökohdaksi tunnusmerkistön muotoilulle tulisi ottaa koulukiusaamisen määritelmä. Tästä seuraa, että koulukiusaamisesta muodostuisi kvalifioitu tekomuoto suhteessa useisiin nykyisiin tunnusmerkistöihin. Kriminalisoinnin tulisi kohdistua asiantilaan, jossa kiusattuun kohdistetaan toistuvasti ja ennalta arvaamattomasti vahingoittavia tekoja niin, että kiusattu joutuu elämään jatkuvan pelon ja uhkan alaisena.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkien viimevuosien kouluammuskeluiden ja puukotusten sun muiden reaktioiden taustalta näyttää löytyvän pitkäaikainen koulukiusaaminen. Tai aika hölmö sana, usein kai kyse on ihan silkasta fyysisestä tai henkisestä väkivallasta josta työyhteisössä saisi potkut välittömästi.

Se, että koulumaailma on kyvytön suojelemaan siellä olevia lapsia väkivallalta, on vaarallinen ilmiö. Ja usein näyttää olevan niin, että se kiusattu saa rangaistuksen ja joutuu vaihtamaan esimerkiksi koulua. Kiusaajat jatkavat sitten seuraavan uhrinsa parissa. Oikea tapa hoitaa asia olisi hajoittaa kiusaajaklikit eri kouluihin ja pyrkiä sitä kautta lopettamaan kiusaamiskierre.

Anonyymi kirjoitti...

Sori, tämä nyt ei varsinaisesti tähän postaukseen liity mutta teki mieli turinoida noista koulusurmista...

Ampumista seuraavissa jälkipuintikeskusteluissa kehitellään surmaajasta kuvaa, jonka mukaan hän eli totaalisessa umpikujassa kiusaajiensa keskellä päähänpotkittuna kunnes päätyi epätoivoiseen tekoon. Elämänilon ja toivon menettäneenä halusi vain päästä pois tukalasta tilanteesta ja/tai kostaa kiusaajilleen menetetyn elämänsä.

Alkaa keskustelu siitä, kuka/ketkä tällaisesta tragediasta ovat vastuussa ja kenet pitäisi tuomita, missä tilanteissa ja millainen pahan olon purkaminen on sallittua, onko esmes ymmärrettävää käyttää väkivaltaa jos on oikein kovasti ahdistunut ja vihainen. Joku on sitä mieltä että henkiseen väkivaltaan voi vastata fyysisesti, koska henkinen väkivalta on vähintään yhtä vakavaa. Entiset koulukiusatut samaistuvat tekijään, muistelevat menneisyyttään ja valistavat kiusaamisen saattavan jättää pysyvät ja syvät arvet psyykkeeseen. Yksi on sitä mieltä että vaikka kiusaaminen on ikävää, ei sen vuoksi sentään kuolemaa ansaitse. Toinen ajattelee kiusaajien saavan sitä mitä tilasivat.

Mutta sitten seuraa sellainen seikka, jota en itse ole koskaan yrityksistäni huolimatta kyennyt ymmärtämään. En vain kykene. Kun nyt ollaan yhteistuumin päätetty, että väkivaltainen kosto on jossakin määrin inhimillistä ja ymmärrettävää, niin itselleni eräs erittäin huomionarvoinen seikka näyttää sekä väkivallantekijöille, että suurimmalle osalle keskustelijoistakin olevan pelottavan yhdentekevä (ja juuri tuota yhdentekevyyttä en pysty käsittämään), nimittäin se, että _KENELLE_ tuo paha olo kostetaan.

Alahärmän tapauksessa kosto oli joo henkilökohtainen. Mutta sitä ei voida suoraan verrata esmes Jokelaan ja Kauhajokeen, koska vaikka jonkinasteinen katkeroituminen ja syrjäytyminen yhdistää kaikkia tapauksia, niin kahdessa viimeksi mainitussa ampujaa oli _aikoinaan_ kiusattu. Tämän seurauksena kiusattu vetäytyi omaan jylhään yksinäisyyteensä. Vastaisku taas tapahtui vuosikaudet _myöhemmin_ ja suuntautui eri opinahjoihin ja eri ihmisiin. (Kauhajoen Saarihan oli suunnitellut myös menevänsä hotelliin ammuskelemaan).

Omassa jylhässä yksinäisyydessä on helppo kohota norsunluutorniin ja nähdä ympäröivä maailma vaan yhtenäisenä harmaana tympeänä massana. Minä-minun-ajatukset-minun-tunteet-minun-(pieleenmennyt)-elämä-minun-ego-minä-minä. Omat ajatukset ja tunteet (niin tärkeitä kun ne ovatkin) nostetaan muiden hengen yläpuolelle. Lopulta ihmisinho paisuu niin suureksi, että ollaan valmiita tappamaan kuka tahansa inhotun ryhmän (naisukupuoli, miessukupuoli, oman ikäiset ihmiset, maahanmuuttaja tai vaikka koko ihmiskunta) edustaja. Pekka-Eric inhosi manifestinsa mukaan koko ihmiskuntaa. Häntä ei inhottanut niinkään maailman pahuus vaan oikeastaan liiallinen hyvyys. Auvisen unelmamaailmassa oltaisiin noudatettu luonnonvalintaa, ekonatsismia, eikä esmes epäluonnollisesti hyysätty vammaisia.

Uhriksi ei siis välttämättä valikoidu varsinainen pahan olon aiheuttaja vaan joku joka vaan sattuu olemaan sopivasti hollilla juuri silloin kun paha olo alkaa purkautua. Siihen nähden on hirveän epäoikeudenmukaista ja tunteetonta uhreja kohtaan ajatella automaattisesti että paha sai palkkansa (toki alahärmän puukotuksessa puukotuksen uhri oli myös _itse_ ollut kiusaamassa, mutta noin niin kuin yleensä ottaen).
Mielestäni kaikkein vaarallisimmat tyypit ovatkin juuri niitä, joilla on hankaluuksia erottaa muita ihmisiä yksilöinä, vaan kanssaihmiset näyttäytyvät ikään kuin omien tunteiden jatkeina.

Ehkä tää väkivalta-teema on itselle niin henkilökohtainen, koska olen elänyt väkivaltaisessa perheessä isän jatkuvasti selittäessä, että hänen väkivaltaisuuttaan täytyy ymmärtää, onhan hänellä ollut hankala lapsuus...Ja muakin on koulukiusattu. Mutta ei tulisi pieneen mieleenkään jatkaa itse tuollaista pahan olon oksentamista sivullisten niskaan...

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista. Jälkimmäiseen kommenttiin muutamia ajatuksia:

Periaatteeni on, että sivullisia ei saa missään tilanteessa vahingoittaa. Koetan myös tuoda tätä periaatetta esiin teksteissäni.

Olen katsonut kuiluun monta kertaa elämäni aikana. Luulen tietäväni aika paljon niistä tunteista, joita koulusurmaajat tunsivat. Minä en halua paljastaa itsestäni enempää, joten nämä tekstit saavat kertoa enemmän:

Valkoinen raivo

ja tuosta tekstistä nimenomaan Suomen Kuvalehden haastattelu kannattaa lukea. Ehkä siitä saa käsityksen mistä on kyse.

Valkoinen raivo II