tiistai 9. elokuuta 2011

Mielenrauhaa vääristä uskomuksista

Tässä on muutama poiminta erinomaisesta tekstistä: Raiskaaja ja kiusaaja tarvitsevat apua – ja johan tuli parempi mieli !

Mistä tämä pahantekijän roolittaminen uhriksi oikein johtuu? Minulla on tähän oma keittiöpsykologinen selitys: raiskausuutisen lukijan, kiusaamisen uhriksi joutuneen nuoren tai kiusaamista sivusta katselevan kukkahattutädin oma olo helpottuu, kun hän ajattelee, että syyllinen on ressukka. Väärä tieto uskotaan, koska se tuntuu kivammalta kuin oikea.

Koulukiusaamiseen puuttumisen pitäisi alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Koulussa kiusataan, koska se on hauskaa ja koska kiusaamalla yritetään nostaa omaa sosiaalista statusta. Kiusaamiseen puuttuminen onkin sitten asia erikseen. Olen sitä mieltä, että koulukiusaaminen on pitkälti koululaitoksen rakenteellinen ongelma: kaikkialla muualla ihminen saa valita oman seuransa, mutta koulussa lapset lyödään samaan läjään (vanhempien valitseman) asuinpaikan perusteella. Paras keino puuttua omaan kiusaamiseen on jäädä pois koulusta ja toivoa, että silloin asia rupeaa ehkä kiinnostamaan koulua ja sosiaaliviranomaisia.

Kirjoittaja on Metropolia Ammattikorkeakoulun autoelektroniikan lehtori.

Koulusta poisjääminen on myös Ohjeita kiusatulle -sivun ensimmäisenä ohjeena.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On tutkittu, että joissakin tapauksissa trauman kokenut alkaa toistaa traumaansa esim. lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty saattaa seksuaalisesti hyväksikäyttää lapsia aikuisena. Trauman toistoa myöhemmin saattaa tapahtua, jos traumatisoitunut samastuu trauman aiheuttajaan ja jos hän ei läpielä kipeitä tunnekokemuksiaan vaan toiminnallaan alkaa siirtää ja "kertoa" niitä muille. Kiusaajalastenkin perheitä tarkastelemalla saattaa selvitä, miksi kiusaaja kiusaa muita. Kiusaajat ovat usein kurjista olosuhteista ja saavat kokea kiusaamista, väkivaltaa, laiminlyöntiä tai tunnekylmyyttä kotona. Jotkut kiusaavat, jotta saavat edes jotakin huomiota, huomiotta jääneelle kielteinenkin huomio on parempi kuin ei huomiota ollenkaan. Kiusaajalla empatiakyky on jäänyt kehittymättä, johtuen biologiasta tai sosiaalisista ja ympäristön kokemuksista. Useinkaan kiusaajat eivät kiusaamishetkellä vaikuta ressukoilta, vaan ryhmän kingeiltä, mutta heidän tulevaisuuden polkunsa ovat usein jopa ankeammat kuin kiusatuilla. Monet kiusaajat ovat perheistä, joista on tehty lastensuojeluilmoituksia tai jopa elävät jossakin sijaisperheessä. Kaltoinkohtelu, rakkaudettomuus ja rajattomuus kasvuiässä voi purkautua kiusaamisena koulussa, vaikka koululuokan silmin kiusaaja olisi vahva ja ihailtava tapaus. Kannattaa ottaa selvää, mitä kiusaajillesi nykypäivänä kuuluu. Toki ei sinullakaan vaikuta hyvin menevän, ilmeisesti, koska olet kärsinyt niin pitkäkestoisesta kiusaamisesta, että sen jättämät vammat ovat todella invalidisivat. Minun veljeäni kiusattiin pari vuotta ylä-asteella ja hänen kiusaajansa ovat kaikki menestyneet elämässä huonommin kuin hän. Veljeni on onnellinen, tasapainoinen, suosittu ja korkeasti koulutettu ihminen nykypäivänä, mutta kiusaaminen toki oli lyhytkestoista ja veljeni biologiselta temperamentiltaan helppo ja helposti tyytyväinen. Hänen kohdalla kiusaamiseen myös lopulta onnistuneesti puututtiin. Äiti tuli lankoja pitkin koululle sellaisen raivon vallassa, että asialle alettiin tehdä jotain. Soitteli myös kiusaajien vanhemmat läpi. Koulussa luokanvalvoja suhtautui veljeeni tyylillä "koita nyt vaan tulla toimeen niiden kanssa", mutta yksi toinen opettaja otti asian todesta ja laittoi poikaporukan kuriin. Toki kiusaamistakin on eri asteista ja veljeni kohdalla se oli haukkumista, uhkailua, pelottelua, repun ja tavaroiden viemistä, tönimistä. Mutta vaikka kiusaajat ovat sisäisesti pelkureita ja reppanoita, joiden täytyy isotella ja jotka eivät ole omaan heikkouteensa yhteydessä (ovathan hekin olleet joskus vauvoja tai sairaita, lohdun tarpeessa tms.), niin ei se kiusaamista mitenkään oikeuta. Kiusaamisen taustoja voi ymmärtää, mutta itse kiusaamista ei voi hyväksyä. Toki kiusaajille voisi tuoda esiin, että on kovin säälittävää kiusata ylipäätään ja varsinkin pienempiään tai heikompiaan ja kenties vielä ryhmän voimin yksittäistä ihmistä. Kuinka säälittävää ja lapsellista?

Anonyymi kirjoitti...

Toki varmasti jonkun mielestä kiusaaminen on kivaa, varsinkin, jos kokee sen nostavan omaa statusta. Mistä tällaisen tyypin kyky syyllisyyteen ja häpeään on? Ja vaikka kiusaajaa säälisi ja ymmärtäisi, vaikkei kiusaamista hyväksyisi, on minusta ehdotonsta, että siihen heti puututaan ja se estetään ja jos ei muuten niin kiusaaja tarkkikselle tai vaihtamaan luokkaa tai koulua tai pakkoterapiaan käymään läpi kiusaamista ja sen taustoja. Vaikka portaittain aina vahvemmat keinot käsiin, jos kiusaaminen ei lopu. Pitää tehdä jotakin mikä tekee kiusaamisesta vähemmän palkitsevaa. Ja nämä keinot pitäisi jo olla valmiiksi kouluilla päätettynä ja koulun säännöt ja palkinnot ja rangaistukset pitäisi olla kaikilla oppilailla tiedossa jo heti ensimmäisenä koulupäivänä ja tyyliin nimi alle, että sitoutuu ko. sääntöjä noudattamaan.

Oola kirjoitti...

Äitin kanssa juuri keskusteltiin koulukiusaamisestani pari päivää sitten. Hänkin muisteli päätään pudistellen miten yläasteen luokanvalvojamme oli asiaan puuttuessaan sanonut Äitilleni "ainahan kouluissa kiusataan ja aina tullaan kiusaamaan. Sehän nyt on ihan tavallista.." WTF!

Anonyymi kirjoitti...

Nykyään puhutaan empatiakyvyttömistä narsisteista, joille status ja imago on tärkeintä, jotka hyväksikäyttävät, kiusaavat ja manipuloivat toisia ja tuhoavat varsinkin lähimpiensä elämät. Yleensä kyseisten henkisesti ja joskus fyysisesti väkivaltaisten ihmisten taustasta löytyy vakavaa laiminlyöntiä ja henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä lapsena tai täysin tunnekylmä lapsuuden koti, jossa lapsella on ollut vain välinearvo. Tällöin lähimpien kiusaamiselle on osoitettavissa yleensä selkeä kammottava tausta, joka on saanut ihmisen arvomaailman pahasti vinksahtamaan. Hän ei koe empatiaa, koska häneen ei ole suhtauduttu empaattisesti. Hän ei ole yhteydessä todella kipeisiin tunteisiinsa, koska häntä on kohdeltu niin kaltoin ja se olisi äärimmäisen nöyryyttävää ja pelottavaa. Siksi hän näkee ongelmat ja viat vain ympärillään, eikä itsessään mitään vikaa ja haekutuu terapiaankin yleensä vain tultuaan jätetyksi, jos silloinkaan. Narsisti harrastaa itsetehostusta ja on usein hurmaava ja jäljittelee hyvin aitoja tunteita. Kun hän ei saa tahtoaan läpi, hän mitätöi, haukkuu ja kiusaa. Terapiaan hän ei yleensä mene, mennessään yleensä jättää sen kesken ja toteaa olevansa pätevämpi kuin terapeuttinsa tai hyvin harvoissa tapauksissa edistyy hyvin hitaasti vuosien terapian myötä eli oppii insighttia ja saa yhteyttä omiin haavoittuvuuden tunteisiinsa, jolloin oppii empaattisemmaksi, eikä enää samalla tavalla haavoita muita. Ehkä kiusaajissa on samaa kuin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivissä, vaikka todennäköisesti vain harva heistä on kuitenkaan niin sairas.

Anonyymi kirjoitti...

Oola: Noinhan se kiusaaminen oikeutetaan ja painetaan villasella joidenkin opettajien tapauksessa ja uhrin kokemus ohitetaan. Ja kiusaajat oppivat, että miten vain saa toimia ja aikuisten välinpitämättömyydestä ja kaksinaamaisuudesta....joka lisää kiusaamista ja kiusaamisen tarvetta. Joskus kiusaaja saattaa tiedostamattomaan kysyä rajoja eli aikuiselta, että kuinka paljon pahaa saan tehdä ennen kuin puutut asiaan, rajoitat eli välität vai onko aivan samantekevää mitä tässä maailmassa tapahtuu. Onneksi kaikki opettajat eivät ole noin toopeja. Tokikaan kiusaamista ei varmaan koskaan pystytä niin karsimaan, että sitä ei satunnaisesti esiintyisi tai sen alkuja, mutta heti siihen pitäisi puuttua.

Hanna kirjoitti...

"Understanding is not excusing" Pureskele tuota lausetta.

Siis vaikka sanotaan, etta raiskaajalla tai koulukiusatulla on ogelmia ja han tarvitsee apua, siina ei vahatella rikosta. Ihan samaan tapaan joku kouluammuskelija olisi tarvinnut apua - se ei vahattele tehdyn teon pahuutta ja epaoikeudenmukaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

positiivisuutta, vaikket sitä ehkä tarvi:

http://www.kaunispaivatanaan.com/2011/08/haihattelun-abc.html

Anonyymi kirjoitti...

Koulusta pois jääminen alkaa toki kiinnostaa koulua ja sosiaaliviranomaisia. Ikävä vaan, että se kiinnostus lähtee uhrin syyllistämisestä ja jonkun keinotekoisen ja helpon syyn (kuten kodin ongelmat, alkoholi, huumeet yms) valitsemiseksi ongelman aiheuttajaksi. Siinäpähän sitten olet, kun sosiaalitantat yrittävät ratkaista olemattomia kodin ongelmia tai paasaavat alkoholin vaaroista antamatta suunvuoroa. Jos kiusaaminen mainitaan, se väännetään vaan yhdeksi ongelman osaksi vyyhdessä jossa sosiaalitädin oma mielikuvitus on keksinyt jonkun muun ongelman pääongelmaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Yllä useammassa kirjoituksessa puhutaan kiusaajista ikään kuin nämä muodostaisivat homogeenisen ja selvästi "normaaleista lapsista ja nuorista" erottuvan ryhmän. Todellisuudessa kiusaamisessa saattaa olla mukana suurin osa yhteisöstä. Huono-osaiset, kärsivät kiusaajat ovat sitten vain niitä, jotka jäävät kiusaamisesta kiinni, ts. niitä, jotka hoitavat näkyvän likaisen työn. Kiusaamista voi hienovaraisesti ylläpitää sellainenkin, joka ei siihen koskaan osallistu. Yksikäsitteisesti ei-kiusaaja on vain sellainen, joka puolustaa kiusattua. Entä jos kiusaajan tai kiusatun sijasta apua tarvitsisikin ensisijaisesti kouluyhteisö?

Melissa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.