torstai 18. elokuuta 2011

Mielenrauhaa vääristä uskomuksista II

Vanhat uskomukset saavat kyytiä professori Keltikangas-Järvisen kirjassa. Vesa Linja-aho jatkaa kirjan esittelyä blogissaan: Liisa Keltikangas-Järvinen: Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin eivätkä riko koulun sääntöjä, ovat nykykoulun suurin haaste ? "Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia", kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma on mennyt hyvin perille. Miten opettaja vastaisi tähän haasteeseen ? Miten hän poistaisi lapsesta liiallisen empatian ?

Väärät käsitykset istuvat sitkeässä päinvastaisesta todistusaineistosta huolimatta. Ihmisille on vaikeaa uskoa, että kiusaajat eivät kiusaa oman pahoinvointinsa takia, vaan koska kiusaaminen on hauskaa ja sillä noustaan koulunpihan hierarkiassa. Sitkeässä istuu myös uskomus, että päiväkotihoidosta on lapselle vain hyötyä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, ja ovat osoittaneet jo 70-luvulta alkaen, että uskomus on väärä. Linja-aho jatkaa kirjaesittelyä: Jos päiväkoti keksittäisiin tänään, kiellettäisiinkö se terveydelle haitallisena ?

Lisäselvityksiä uusien tutkimuksien muodossa ja selityksiä sille, mistä kaikesta tulos voisi johtua, suorastaan tulvi. Mikään ei kuitenkaan kyennyt osoittamaan tätä tutkimustulosta virheelliseksi.

Tulokset osoittavat paradoksin: lapsen laittamista päiväkotiin perustellaan usein päivähoidon hyvällä vaikutuksella lapsen sosiaaliseen kehitykseen. Tutkimustulos sen sijaan osoittaa, että vaikutus on juuri päinvastainen.

Olen itsekin kirjoittanut aiheen vierestä. Mutta se siitä tällä kertaa. Tässä tulee muutama lukuvinkki:

Peruskoulun nousu ja tuho -blogissa on jo komea määrä hyviä tekstejä. Jos blogi ei ole vielä syötteenlukijassa, on nyt hyvä aika lisätä se sinne.

Pariutumismarkkinoihin voi tutustua Laasasen uudessa blogissa.

Näin paremminvointivaltio kohtelee heikoimpiaan. Sivuilta löytyy myös linkki nettiadressiin.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

9 kommenttia:

Puollustaja kirjoitti...

Mielenkiintoisia tekstejä molemmat Mielenrauhat. En ole vähään aikaan kommentoinut, anteeksi siitä. Paljon mielenkiintoisia linkkejä oli tässä, etenkin tuo viimeinen. Siinä sitä karua totuutta.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Mirellan tarina on tosiaan järkyttävä ja samalla se muistuttaa osittain omia kokemuksiani mielisairaalassa.

Anonyymi kirjoitti...

K-J on lässyttänyt noita myyttejään jo 90-luvulta lähtien. Silloin hän voivotteli, kuinka kukaan vanhempi ei enää kysy miten kasvattaa kakarasta yhteiskuntakelpoinen muut huomioon ottava kansalainen, vaan kuinka opettaa lapsi selviytymään itsekkäiden pentujen ristitulessa.

Selitys on yksinkertainen - lapsille ei enää tarvitse opettaa erikseen moraalia koska moraalisäännöt ovat niin helppoa omaksua nykyisessä perhekulttuurissa ja peruskolutuksessa, jossa väkivalta ja ilkeys tuomitaan käytännössä yksiselitteisesti. Lasten ja nuorten väliset reaalisuhteet ovat aina olleet ja tulevat olemaan toinen asia, johon kasvatuksella voidaan nykyaikana enää kovin vähän vaikuttaa.

Päiväkotijärjestelmästä ei olla tehty oikein hyviä tutkimuksia ja aihe on vahvasti poliittisesti motivoitunut. Jarkko Tontti on yrittänyt perustella päiväkotien hyädyllisyyttä, mutta metodologia on ollut (kasvatustieteille tyypilliseen tapaan) surkeaa.

On varmasti olemassa hyvää ja huonompaa päiväkotikasvatusta. Näennäistä etua tarjonnee ihan se että kakarat ehtivät muodostaa haluamiaan hierarkioita (ja sukupuolirooleja) hyvin jo päiväkodissa, jolloin vaikutelma hyvin pärjäämisestä vetoaa helpommin.

Nice Asiamies

Anonyymi kirjoitti...

Sain sun blogista voimaa koulunkäyntiin. Mua on kiusattu 11 vuotta ja se on aiheuttanut minulle henkisiä ja fyysisiä arpia, jotka tuskin koskaan paranee. Hieno blogi!

Anonyymi kirjoitti...

Joku oli linkannut blogisi Iltalehden keskusteluun, mistä sitten eksyin tänne. (http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=7790788#post7790788)
Teksteistäsi tulee mieleen elävästi oma lukioaikani (07-10), jonka jälkeen olen oikeastaan pohtinut, oliko se kiusaamista vai ei. (no, jo se että minun tarvitsee tätä pohtia, taitaa sanoa että oli). Kiusaaminen tapahtui nimenomaan siksi että olin vain erilainen, vähemmän pidetty, hengasin ylä-asteen "nolojen" porukassa... Lopulta sitten tein erilaisuudestani niin räikeää että siitä meni ehkä pointti. Kukaan ei tullut puhumaan minulle enkä minä puhunut kellekkään. Olen oppinut vihaamaan ihmisiä ja ihmissuhteita - en osaa ylläpitää niitä... Olen kateellinen muutamille ystävilleni, jotka ihan oikeasti jaksavat ja haluavat tehdä asioita, pystyvät tasapainoiseen elämään ja joilla oikeasti menee hyvin. Itsestä tuntuu pelkästään siltä ettei mikään suju. Kiitos kuitenkin loistavasta blogista, sulla on paljon tärkeää asiaa, jatkan lukemista :)

Anonyymi kirjoitti...

Yksi paskaakin paskempi vanha ja perinteinen uskomus Suomessa on ollut sanonta: "vahingonilo on paras ilo". Tätäkin slogania jauhettiin mulle pitkin 90-lukua joka hemmetin tuutista. Ja valitettavasti tätäkin sanontaa sovelletaan useimmiten juuri kiusattuihin sekä mielenterveyskuntoutujiin.
Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon tätä sanontaa aikuiset opettaa lapsille nykyään, mutta lueskelin kerran demi-lehden keskustelupalstaa ja sieltä selvisi, että ainakaan niiden kommenttien perusteella ei vahingonilo ole vieläkään mitenkään historiaa Suomessa.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Koulukiusaaminen on hauskaa. Kiusaajille. Väkivaltainen kersa kokee suurta iloa nähdessään kuinka uhri vahingoittuu ja kärsii. Siltä osin sanonta pitää paikkansa. Uhri tuskin saa vahingoniloa kokea, vaikka aikuiset uskottelivat, että tilanne kääntyisi vielä päälaelleen, että uhrista tulisi menestyjä ja kiusaajista syrjäytyneitä narkkareita. Ja ison Mersun penkiltä uhri nauraisi katuojassa örveltäville kiusaajilleen. Niin minulle opetettiin.

Kertoo myös paljon yhteiskunnan arvoista, kuinka kansaa viihdytetään vahingoniloon perustuvilla telkkuohjelmilla.

Anonyymi kirjoitti...

Samoin myytti: "riitaan tarvitaan aina 2 osapuolta" on ollut perinteisesti voimissaan Suomessa.
Tämäkin myytti suojelee kouluväkivallan tekijöitä ja myytissä annetaan ymmärtää, että henkisen tai fyysisen väkivallan uhri on riitaan yhtä syyllinen kuin tekijäkin.
Todellisuudessa kyllä esim. kouluväkivallan tekijä saa riidan tai tappelun aikaiseksi ihan omasta syystä.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Joo, tuohon myyttiin törmää yhä. Jotkut luulevat vielä, että kouluväkivalta on kahden tasavertaisen kaverin välistä riitelyä. Jos joku vielä väittää, että tekoon tarvitaan kaksi, voit vastata että myös ryöstöön tarvitaan kaksi – tekijä ja uhri. Esimerkkejä voi keksiä vaikka kuinka paljon. Lisäksi pitää haastaa väittäjän näkemys ja kysyä, minkälaista tekoa hän tarkoittaa koulukiusaamisella, ja selittää mikä ero on tasavertaisten kaverien välisellä riitelyllä ja puolustuskyvyttömään kohdistuvalla väkivaltaisella hyökkäyksellä.