Hyvä juttu siitä tuli. Toimittaja oli perehtynyt aiheeseen, löysi oleelliset asiat ja osasi kirjoittaa hyvän jutun. Jutun kuvituksena oleva piirros viimeistelee tunnelman kiusatun epätoivosta. Juttu julkaistiin Turun Sanomien Extra-viikonloppuliitteessä juuri sopivana ajankohtana, lauantaina 4. kesäkuuta, eli koulujen päättymispäivänä. Valitettavasti TS ei laita nettisivuilleen Extran juttuja. On kohtalon ivaa, että seuraavalla aukeamalla esitellään hymyilevä pariskunta. He ovat lähdössä toteuttamaan Nynnyn suurta haavetta. Nynny haluaisi purjehtia yksin maailman ympäri. Tai entinen haave se taitaa jo olla. Minulla ei koskaan tule olemaan riittävästi rahaa valtamerikelpoisen veneen rakentamiseen tai ostoon, tai yleensäkään optimistijollaa isomman veneen ostoon. Unelman toteutuminen on ollut lähellä, mutta epäonnistumiset ovat murskanneet kaikki mahdollisuudet. Murskatut haaveet tekevät Nynnystä todella katkeran.
Lapset tuntevat kiusaamisen hierarkiat
Koulukiusatut eivät vaikene netissä. Kiusatun vastaisku -blogia kirjoittavan turkulaismiehen mukaan on virhe vedota kiusaajien empatiaan.
Turkulaismies kirjoittaa Kiusatun vastaisku -blogia nimellä Nynny Nyhverö. Hän kuvailee kiusaamisen saamaa huomiota tasaiseksi aaltoliikkeeksi, jossa mikään ei muutu.
-Koskaan ei kuulla todellisia asiantuntijoita, jotka ovat itse kokeneet kiusaamista ja todella pohtineet näitä asioita, kirjoittaja sanoo.
Systemaattisen koulukiusaamisen uhriksi koko peruskouluaikansa joutunut 36-vuotias kirjoittaja aloitti bloginsa pitämisen vuosi sitten, koettuaan sen ainoaksi keinoksi saada äänensä kuuluville. Hän päätti perustaa blogin, koska oli pettynyt koulujen vastuuvapauteen rajuissa kiusaamistapauksissa.
Antipsykiatriseksi ilmoittautuva blogi - yksi harvoista kaltaisistaan - on saanut enimmäkseen positiivista palautetta. Se ottaa kärkkäästi kantaa ammattiavun mahdollisuuksiin, nähden sen jopa vahingollisena. Myös kiusaamisen vastaiset hankkeet ja kampanjat blogi näkee kiusaamisen mekanismeja ymmärtämättömien aikuisten kehitelminä.
-Joku KiVa Koulu on ihan kiva juttu, mutta ei siitä ole apua. Vaikka apukeinot monille toimisivatkin, on aina meitä muutamia, joita apu ei tavoita, kirjoittaja tarkentaa.
Mitä kiusaamisen ehkäisemiseen pyrkivät eivät sitten ymmärrä? Nynny Nyhverön mukaan kateissa on käsitys kiusaamisen todellisista syistä.
- "Kiusaaja on ressukka" pitää harvoin paikkansa. Kiusaajiin mahtuu myös huippuosaajia. Ehkä joskus on kyse pahan olon purkamisesta, mutta monesti kiusataan siksi, että se koetaan hauskanpitona ja samalla tapana nostaa asemaa koulupihan hierarkiassa. Tämän hierarkian tuntevat kaikki lapset, mutta aikuiset ovat siitä täysin vihjeettömiä, bloginpitäjä kommentoi.
Pysyvänä ongelmana kirjoittaja näkee sen, etteivät kiusaamisen kitkemistä yrittävät suostu uskomaan, että lapset voivat olla julmia
-Kiusaamiskampanjoissa vedotaan empatiaan, mutta ei kaikilla lapsilla ole kykyä sellaiseen.
Varsinaisia kiusaajiaan katkerammin kirjoittaja suhtautuu koululaitostensa aikuisiin, joilta hän ei koe saaneensa apua. Hänen mukaansa kiusatut halutaan vaientaa. Koulun maine on tärkein.
-Kiusaamista ei voi jättää lasten keskenään selvitettäväksi. Aikuiset eivät saa väistellä vastuutaan.
Raa'asta kiusaamisesta huolimatta kirjoittaja uskoo, että olisi selvinnyt, ellei olisi joutunut terapiaan.
- Silloin sain luvan heittää lekkeriksi. Se muutti tulevaisuuteni pysyvästi. Olin kaksi vuotta mielisairaalahoidossa ja minua diagnosoitiin paranoidisesta skitsofreniasta lähtien. Vasta nykyinen lääkärini oikaisi tilanteen ja rajasi diagnoosin persoonallisuushäiriöön.
Blogissaan Nynny Nyhverö antaa ohjeita, miten kiusattujen tulisi toimia.
Kiusaamistilanteissa käyttäytyminen ei ole yksiselitteistä ja kirjoittaja myöntää tiettyjen ohjeidensa ristiriitaisuuden. Erityisen hankalana hän pitää väkivallan käyttämistä, josta hän lupaa julkaista tekstin lähitulevaisuudessa. Yksiselitteisen negatiivinen sen sijaan on hänen antipsykiatrinen asenteensa.
-Blogini on luokiteltavissa vihablogiksi. Minun ei tarvitse huomioida tasapuolisuuden nimissä ammattiavun onnistumisia.
Internetiä bloginpitäjä kuvailee tärkeäksi vertaistuen tarjoajaksi. Vaikka hän myöntää keskustelupalstoille mahtuvan arvelluttavaakin sisältöä, löytyy kiusaamista käsittelevistä keskusteluista paljon tositarinoita. Anonyymiys takaa ihmisten rehellisyyden.
Toinen KiVa Koulu -toimenpideohjelman vastuullisista johtajista, Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskuksen erikoistutkija Elisa Poskiparta, ei allekirjoita väitettä, jonka mukaan kiusaamiseen puuttuvat aikuiset eivät tiedä kiusaamisen syitä. Ohjelmaan osallistuvien koulujen väelle kerrotaan uusinta tutkimustietoa kiusaamisesta.
-Kiusaajat ovat monesti sosiaalisia taitajia, eivät välttämättä aidosti pidettyjä, mutta suosittuja. Kiusaamiselle yleinen motiivi on huomion ja vallan saaminen, Poskiparta kommentoi.
KiVa Koulu tarkastelee kiusaamista ryhmäilmiönä, jossa jokainen on jollain tavoin osallisena. Kuten Nynny Nyhverökin toteaa, kaikki lapset tuntevat koulunsa hierarkian. Ohjelman on tarkoitus vähentää kiusaajan valtaa.
Ennaltaehkäisevää työtään KiVa Koulu toteuttaa oppitunnein, tehtävin ja pelein. Siis konkreettisin keinoin. Ohjelman taholta on kritisoitu filosofisia julistusohjelmia, joilta puuttuu konkreettisia välineitä. Pelkkä empatia ei ratkaise kaikkea.
Vaikka KiVa Koulu -ohjelman menetelmät ovat saaneet paljon hyvää aikaan, korostaa Poskiparta, että tie on kaikille osallisille pitkä ja haasteellinen. On tärkeää kehittää ohjelmaa ja kokeilla uusia keinoja niissä tapauksissa, joissa edelliset eivät ole tuottaneet tulosta.
-Tietenkin kiusaamisen pitää puuttua mahdollisimman aikaisin. Pitkäkestoisen ja systemaattisen kiusaamisen vaikutus voi olla, että kiusattu menettää kykynsä luottaa toisiin ihmisiin. Ylemmillä luokilla kiusaaminen kohdistuu harvempiin, jotka päätyvätkin sitten erityisiksi silmätikuiksi, Poskiparta toteaa.
Hän tähdentää, ettei vielä suhteellisen uusi ohjelma voi tehdä valtavaa muutosta yhdessä yössä.
- KiVa Koulu ei ole mikään hokkus pokkus -metodi, ohjelman onnistuminen vaatii paljon työtä.
OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
7 kommenttia:
Luin jutun. Kiitos kun jaoit sen näin lehteä tilaamattomallekin :)
Kirjoitus herätti minussa muutaman kysymyksen. Kirjoituksessa lukee: "Raa`asta kiusaamisesta huolimatta kirjoittaja uskoo, että olisi selvinnyt ellei olisi joutunut terapiaan". Kysynkin nyt, että miten jouduit terapiaan?
Anna nyt jotain itsestäni, vaikka se ei ole tarpeen. Itse olen myös koulukiusattu - seitsemän vuoden helvetti takana, neljä vuotta ala-asteella ja kolme yläasteella. Niin kuin Poskiparta tekstissä kertoo "Ylemmillä luokilla kiusaaminen kohdistuu harvempiin, jotka päätyvätkin sitten erityisiksi silmätikuiksi" Minä olin näitä, erityiskohtelun saaneita kiusattuja. Voisin sanoa että olin sitä jo ala-asteella enkä pelkästään yläasteella. "Kavereitahan" minulla oli mutta ne olivat minusta lähinnä näennäisiä - lopulta kaikki puukottivat selkään tai niillä ei ollut tiukassa paikassa selkärankaa olla minun kaverini.
Kaikki näkivät kiusaamiseni. Ainakin yläasteella. Yritin puhua ongelmastani äidilleni ala-asteella mutta vieritti sen siskolleni, joka oli myös entinen koulukiusattu ja sanoi että unohda. Ei toiminut minulla. Olin liian herkkä.
Lopetin avunpyytämisen. Sulkeuduin. Masennuin. Enimmäkseen se oli lievää, mutta kyllä se minulla todelliset hampaansakin näytti, 23-vuotiaana.
Minä en kuitenkaan mennyt terapiaan. Mietin usein silloin parinkympin tienoilla, mutta en mennyt. Kärsin masennukseni ja huonon itsetuntoni kuin kunnon tytön kuuluu. Ja kasvatin itsestäni vahvan. Nykyään olen se joka on vähän kaikkien kaveri. Kun kerron ihmisille, että olen entinen koulukiusattu, ihmisten on vaikea uskoa sitä. Olen niin vahva, olen niin tasapainoinen ja osaan vielä ilmaista tahtoni.
Sitten tuli syksy 2010. Kiusaamisesta oli jäänyt vielä jotain: täydellisyyden tavoittelu. Halu miellyttää, halua näyttää että olen hyvä. Tosin en sitä ensin nähnyt, koska siinä hetkessä tapahtui muutakin - minulla todettiin silmäpainetauti sokeassa silmässäni. Mahdollisesti on silmänpoisto ja proteesi tulossa tulevaisuudessa. Pelotti. Itkin. Ja ajoin itseni loppuun. Siitä lähti unet.
Jokin minua alkoi ajaa eteenpäin, selvittämään asioita, ja selvisi että unettomuus voi aiheuttaa pitkittyessään masennusta - ja varsinkin jos sitä on jo ollut menneisyydessä. Se siis uusii. Tajusin, että romahdus voi olla tulossa, vaikka olin varma, ettei se voinut minuun tulla, kun olin niin päättänyt. Mutta se tuli, ja sitä edesauttoi masennuslääke, jota olin saanut pienenä määränä unettomuuteen - olin kuin pienessä pilvessä, se trippi ei ollut hyvä. Tästäkin kuitenkin selvittiin.
Jokainen meistä on yksilö, mutta mietin, että olisiko minulle voinut tapahtua jotain tuon kaltaista? Miten siis päädyin sinne terapiaan – omasta tahdosta vai jonkun muun? Itse olen nyt päätynyt nyt terapiaan syksyn ja kevään tapahtumien johdosta, koska halutaan ehkäistä, ettei enempää vahinkoa pääse syntymään. Toisin sanoen pystyn pitkään työelämään. Ja sitä minä itsekin haluan.
Nyt siis tehdään sitä mitä yhteiskunnan pitäsi useimmiten tehdä, ennaltaehkäistä suurempien ongelmien syntymistä. Mutta harva pyytää apua tässä tilanteessa. Harva ottaa (tai pystyy) ahkerasti ottamaan selvää asioista. Ja jaksaa vielä vaatia.
Itsellä unettomuus on nyt tältä erää takanapäin. Onhan tuota unettomuutta toki ollut aikaisemminkin - vuonna 2005. Silloin siitä nousu kesti vuoden. Tällä kertaa noita jaksoja, joista jälkimmäinen oli jo aika paha kestoltaan, sattui kaksi vuoden sisään. Jos kaikki menee hyvin, nukun taas normaalisti keväällä 2012 :)
Olkoon tämä vaikka myös toisenlainen koulukiusatun kertomus. Jos se herättäisi jossakussa edes toivoa.
Hienoa että tekivät jutun susta ja blogistasi!
Toivottavasti sulla on muitakin, helpommin toteutettavia haaveita :)
Hanna.
Hyvä lehtijuttu. Keskustelua lärvikirjaseinältäni:
J: Puki ajatukseni noista nykypäivän koulukiusaamiskampanjoista aika hyvin sanoiksi. "Ennaltaehkäisevää työtä KiVa Koulu toteuttaa oppitunnein, tehtävin ja pelein. Siis konkreettisin keinoin."
J: "Varmasti esim. jalkapallon oppimiseen on hyvinkin konkreettinen keino matkustaa 35-asteisessa junassa Turusta Iisalmeen lukemaan Jalkapallon alkeet -kirjaa, mutta ei se konkreettisuus takaa että siitä mitään hyötyä olisi."
M: Yleensä tuollaisten hassunnimisten kampanjoiden tarkoitus on vain pestä aikuisten käsiä koko asiasta. Jos asia hoidettaisiin kunnolla, ei mitään kampanjoita tarvittaisi.
J: Ootko ollu tekemässä tuollaisia hassunnimisiä kampanjoita vai mistä tiedät?
M: Sen tietää siitä, että nuo hassunnimiset kampanjat eivät tartu todellisiin ongelmiin, vaan niiden varjolla tehdään jotain muka hyödyllistä, joka on aikuisille helppo toteuttaa.
J: Tai sitten aikuiset ovat vaan ihan tyhmiä, mikä kuulostaa uskottavammalta.
Oikeassa olet. Psykiatria on koulujen käyttämä keino vierittää syy koulukiusaamisesta kiusatun ja hänen perheensä vastuulle. Nuorisopsykiatriaan uhri viedään vaikka väkisin (on kokemusta) ja siellä keksitään jos jonkinmoista diagnoosia. Jos ei muuta niin nuorella on vaara syrjäytyä tai masentua ellei ei aleta hoitaa. Vahvaa psyykenlääkitystä annetaan täysin terveille nuorille ja hoitohenkilökunnasta osa käyttäytyy erittäin tylysti nuoria kohtaan. Nuorisopsykiatria pitäisi kieltää kokonaan ja lääkärit jotka määräävät lääkityksen lapsille pitäisi tuomita vankeuteen ihmisoikeusrikoksista. Sopisi samanlainen käytäntö kuin nuorille, joita he mukamas hoitavat. Lukkojen taakse ilman omaa rauhaa, kaikki sanomiset ja tekemiset kirjataan ylös, vastaan ei saa sanoa missään asiassa, herätykset aikaisin oli sitten nukkunut yönsä tai ei, ei omaa huonetta vaan yhteismajoitus esim. kolmen kanssa pienessä huoneessajne... Nuorisopsykiatriassa ei pyritä auttamaan vaan etsimään vikaa vanhemmista ja lapsista - vikaa ei ole koskaan koulussa tai yhteiskunnassa, joka sallii koulukiusaamisen.
Olen koulukiusatun lapsen äiti ja yritin pitää lapseni puolta, mutta koneistoa joka on vastassa on mahdotonta nykyisin voittaa. Yhteiskunta menettää paljon hyviä kykyjä, kun herkkää, lahjakasta lasta ei tueta koulussa vaan syyllistetään. En antanut aloittaa lääkitystä terveelle lapselle, joten hän ei joutunut lääkekierteeseen. Koko ajan kun hän oli alaikäinen, häntä yritettiin pakottaa hoitoon, jota hän ei tarvinnut. Tämä on ihan sairas yhteiskunta. Mitähän tulee tulevaisuuden Suomesta, jota hallitsevat ilmeisesti kovikset eli entiset koulukiusaajat tai siihen välinpitämättömästi suhtautuneet. Onhan noita entisiä koulukiusaajia ministereinäkin ja kuuleman mukaan tällaisia henkilöitä koulutetaan tälläkin hetkellä esim. opettajiksi. Eräs koulukiusattu tuttavani sanoi, että hän oli kuullut entisen pahimman kiusaajansa opiskelevan peruskoulun opettajaksi tällä hetkellä. Koulukiusaajilla tulee olemaan lokoisat oltavat tällaisessa luokassa!
Helle ja masennus pääsivät uuvuttamaan Nynnyn pahemman kerran. Mutta kiitoksia kommenteista.
"Raa`asta kiusaamisesta huolimatta kirjoittaja uskoo, että olisi selvinnyt ellei olisi joutunut terapiaan." Jouduin ysiluokan lopulla terapiaan, koska koulun aikuiset eivät osanneet muutakaan tehdä ”helvetin vihaiselle” pojalle. Minulta ei kysytty haluanko terapiaan, vaan sinne oli pakko mennä. Olin peruskoulun jälkeen rikki, mutta ilman psykiatriaa olisin jatkanut normaalia elämää, mennyt opiskelemaan ja sitten töihin. Rikkinäisenä, mutta elämä olisi jatkunut. Neljä vuotta terapiaa, osastohoitoja ja toimettomuutta vahingoitti pahemmin kuin yhdeksän vuoden kiusaaminen.
”Kiusaamisesta oli jäänyt vielä jotain: täydellisyyden tavoittelu. Halu miellyttää, halua näyttää että olen hyvä.” Tunnistan myös itseni tuosta. Luulisin sen olevan seurausta kouluajoilta, kun nynnypojalle ainoa tapa saada arvostusta ja hyväksyntää koulussa oli hankkia erinomaisia arvosanoja.
”Toivottavasti sulla on muitakin, helpommin toteutettavia haaveita :)” Jeps, mulla on uusia haaveita, mutta ne ovat vielä vaikeampia toteuttaa.
”Sen tietää siitä, että nuo hassunnimiset kampanjat eivät tartu todellisiin ongelmiin, vaan niiden varjolla tehdään jotain muka hyödyllistä, joka on aikuisille helppo toteuttaa.” Ehkä kampanjoiden ongelma on, että ne eivät ole riittävän radikaaleja. Niillä koetetaan korjailla nykyjärjestelmää pikkuisilla muutoksilla, jotka tosiaan ovat helppoja toteuttaa. Tai sitten aikuiset ovat vaan tyhmiä.
”Vahvaa psyykenlääkitystä annetaan täysin terveille nuorille ja hoitohenkilökunnasta osa käyttäytyy erittäin tylysti nuoria kohtaan.” ”Lukkojen taakse ilman omaa rauhaa, kaikki sanomiset ja tekemiset kirjataan ylös, vastaan ei saa sanoa missään asiassa, herätykset aikaisin oli sitten nukkunut yönsä tai ei, ei omaa huonetta vaan yhteismajoitus esim. kolmen kanssa pienessä huoneessa jne...” Psykiatriaan kriittisesti suhtautuvalle liikkeelle olisi tarvetta täällä Suomessa. Eihän nämä väärinkäytökset ole edes yksittäistapauksia. Jotain pitäisi tehdä, että tilanne muuttuisi. Siitä pitäisi tehdä poliittinen aihe samoin kuin esimerkiksi tasa-arvosta on tehty. Pitää aloittaa kertomalla omista kokemuksista mahdollisimman isolle joukolle, koska psykiatrian kritiikki on aihe, josta 98 %:lla suomalaisista ei ole mitään hajua.
Jep, ehdottomasti olis hyvä saada joku järjestö tms joka suhtautuis kriittisesti psykiatriaan. Sellasen ku saiskin perustettua tai keksis edes jonkun tavan saada ääntä kuuluviin. Tässä yks lääkevastainen sivu btw: http://masennuslaakkeista.nettisivu.org/
Hanna.
Hyvä nettisivu. Joku on nähnyt paljon vaivaa sen kokoamisessa. Taidan tehdä blogitekstin tosta sivustosta.
Lähetä kommentti