Välituntifiilis
Kahdeksan vuoden yksinäisyys (ja siihen liittyvä teksti Kahdeksan vuotta kiusattuna)
Siinä on taas pari uutta kauhukertomusta tuhansien muiden joukkoon. Helmikuussa alkaneella Yhteisvastuukeräyksellä on hyvä tarkoitus. Siihen se myös jää. Ongelmavyyhtiä puretaan taas väärästä päästä. Uhri kertoo vain omaa elämäntarinaansa ja auttaminen jää siihen. Tukioppilaan tapaamisen, turvatalokäynnin ja vertaistukiryhmän jälkeen palataan taas koulunpihan raadolliseen todellisuuteen, jossa mikään ei ole muuttunut.
No, vertaistuki on hyvä juttu. Minulle sellaista ei koskaan tarjottu, vaan minut piilotettiin muiden silmistä ja hiljennettiin. Toisaalta mikään itkuterapiaryhmä ei ongelmia ratkaise. Minulle parasta vertaistukea on ollut lukea muiden kiusattujen, masentuneiden, yksinäisten, syrjäytyneiden ja psykiatrian uhrien kertomuksia. Olen myös tavannut muutamia henkilökohtaisesti. Se on parasta vertaistukea, siihen ei yksikään palkattu lässynlääterapeutti pysty.
”Yksinäisyyttä ei paranneta lääkkeillä eikä terapialla.” - professori Juho Saari
OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
2 kommenttia:
Totta, mutta yhteisvastuukeräys on seurakunnan juttu. Seurakunta ei pysty ehkäisemään kiusaamista, tai muutenkaan vaikuttamaan siihen mitä välituntisin tapahtuu. Seurakunta voi ainoastaan tarjota apua oireisiin, mutta juurisyyhyn seurakunnalla ei ole mahdollista puuttua. Se pitäisi koulujen hoitaa.
Vertaistuesta saatava apu voi olla arvokasta, vaikkei se kiusaamista tai koulukaverien puuttumista ratkaisekaan. Vertaisten joukosta voi löytyä kavereitakin hyvällä tuurilla.
Jees, niin se melko tarkkaan on. On silti tosi hyvä, että seurakunta tarjoaa edes jotain.
Lähetä kommentti