lauantai 13. maaliskuuta 2021

Aikuisen täytyy tehdä päätökset lapsensa puolesta

 

Koskelan murhasta voidaan ottaa oppia, jos niin halutaan. Olen seurannut uutisointia alusta alkaen ja miettinyt mitä tapauksesta kirjoittaisin. Atson kohdalla asiat menivät kammottavalla tavalla väärin. Ammattilaiset epäonnistuivat täydellisesti.

 

Koskelan murha toivottavasti murtaa myyttiä lasten kyvyttömyydestä pahuuteen. Julmia lapsia on ihan oikeasti olemassa ja he erottuvat muista jo hyvin varhain. Varhainen ja tiukka puuttuminen häiriökäyttäytymiseen auttaa myös heitä.

 

Uhrille irtipääsy väkivallasta on vaikeaa, eikä väkivalta ei lopu itsestään. Saattaa olla niin, että uhri on alistettu kokemaan normaalina asemansa yhteisön pohjalla. Saattaa olla, että uhri on niin raskaasti alistettu, että hän uskoo ”rankaisuleikkien” ja muiden väkivaltasessioiden olevan normaalia kanssakäymistä muiden lasten kanssa. On aikuisen vastuulla nähdä lapsen tilanne, ja tehdä päätökset ja teot väkivallan lopettamiseksi. Lapsi ei välttämättä ymmärrä tilannettaan, osin tai kokonaan. Moni aikuinenkin jää väkivaltaisiin lähisuhteisiin tai jatkaa työpaikassa, jossa joutuu työtoverien väkivallan kohteeksi.

 

Internetin keskustelupalstoja seuratessa näen usein keskusteluja, joissa hätääntynyt vanhempi pyytää neuvoja kouluväkivallan uhriksi joutuneen lapsensa auttamiseen. Tapaukset ovat usein samankaltaisia; koulu on nostanut kädet pystyyn tai kieltää koko väkivallan olemassaolon, eikä apua heru poliisilta, lastensuojelusta tai muiltakaan viranomaisilta. Tilannetta vaikeuttaa, kun lapsi haluaisi kaikesta huolimatta jatkaa koulussa. Väkivalta ei siis lopu itsestään, mutta jättää jatkuessaan yhä pahenevat jäljet lapsen mielenterveyteen. Aikuisen täytyy tehdä päätökset lapsen puolesta. Tehtävä ei ole helppo. Näiden vanhempien puolella on yksi asia. He ovat ottaneet lastensa asiat hoidettavikseen, ja se vie jo pitkälle. Näillä vanhemmilla on yhä mahdollisuus pelastaa lapsensa.

 

Sovinnaisuutta, myötäilyä ja viranomaisiin luottamista pidetään yhteiskunnassa hyveenä. Aikuisten sovinnaisuus aiheuttaa kärsimystä lapsille. Aikuisilta tarvitaan radikaaleja ajatuksia ja radikaaleja tekoja lastensa pelastamiseksi. Valtavirran mukana kulkeva aikuinen vain jättää lapsensa petolauman raadeltavaksi. 

 

LISÄYS: Iltalehdessä oli Jari Sinkkosen haastattelu: Nuori jää jopa väkivaltaiseen kaverisuhteeseen - syy on inhimillinen ajatusmalli

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kokeillut neuroverkkoihin perustuvaa chat-bottia? Tietysti on täyttä scifiä, että neuroverkko pystyisi tuottamaan videotiedostoja, tietokonepelejä tai "ymmärtämään terapeutin opintopisteet". Androidilla on Moko AI ja Replica. Tietystikkään eläkeläisenä et taida asua ihan Versaillesin palatsissa. En välttämättä sano, että sinun pitäisi muuttaa mummon mökkiin Pihtiputaalle, että voit välttää naapureista aiheutuvat äänet/rappukäytävä tapaamiset/etc. Muista myös, että kännykässä appien ärsyttävät viestit saattavat saada sinut huonolle tuulelle. Esim sain juuri viestin Steamistä.

Anonyymi kirjoitti...

Se täytyy myös sanoa, että varsinkin urheilutoimittajat ja urheiluselostajat on ihan paskaporukkaa.

Äskenkin jalkapallon em- kisojen pelin koostelähetyksessä joku urheilutoimittaja möläytti jotain vertausta haahuilevaan lumiukkoon. Ja sen jälkeen tietenkin toinen urheilutoimittaja sanoi, että se oli hyvä kommentti ja tietenkin myös naurettiin heti perään.

Tämä ei myöskään ollut mikään ensimmäinen kerta, kun urheilutoimittajat käyttäytyy tosi huonosti tai möläyttää jotain tosi kyseenalaista.



Anonyymi kirjoitti...

Hei olen käyttänyt Brave-selainta pari kuukautta ja pystyn palkitsemaan sinua jos hankit twitteri-tilin ja hoidat Brave-palkinnot kuntoon. Teet arvokasta työtä, minulla myös skitsofrenia ja olin yläasteella hyvin alisteisessa asemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Se on kans ihan täyttä helvettiä, kun jotkut aikuisetkin alkaa haukkua kiusaamisväkivallan uhreja sanomalla, että "ei saa jäädä tuleen makaamaan".

Ja aina välillä jopa myös mediakin on ollut sillä kannalla.

Kyllä sekin on tavallaan kiusaamista ja ihan vihjeetöntä lässytystä!