Toimitin vaatimukset Turun poliisilaitokselle ja Syyttäjälaitokselle. Lähetän vaatimukset myös kaikille kansanedustajille ja nettipoliiseille, jotta he tietäisivät, että yhteiskunnan kaltoinkohtelema ja laiminlyömä lapsi on tullut takaisin oikeuksiaan vaativana aikuisena.
Yksin en taistelua jatka. Alan etsimään muita henkilöitä ja ryhmiä, jotka ovat tyytymättömiä asioiden nykytilaan ja ovat valmiita yhdessä taistelemaan muutoksen puolesta. Taistelu kouluväkivallan uhrien oikeuksista tulee osaksi suurempaa muutosvaatimusten kokonaisuutta.
Vaikka en usko yhdenkään vaatimuksen menevän läpi, aion jatkaa yhteiskunnan painostamista katkeraan loppuun saakka.
Katsotaan mitä tapahtuu.
VAATIMUKSET
1983 – 1992
Jouduin koko peruskoulun ajan rajun fyysisen, henkisen ja sosiaalisen kouluväkivallan uhriksi. Koulujen henkilökunnan jäsenet vaativat toistuvasti minua kääntämään toisen poskeni, antamaan anteeksi ja olemaan välittämättä väkivallasta. Heidän mukaansa väkivaltaan olisi pitänyt suhtautua huumorilla ja minua väitettiin huumorintajuttomaksi. Koulujen henkilökunnan jäsenet yrittivät puuttua tilanteeseen, mutta tuloksetta. Väkivalta vain koveni. Seitsemännellä luokalla jouduin vaihtamaan koulua, koska koulussa vallitsi viidakon laki eikä henkilökunta pystynyt ollenkaan suojaamaan minua. Väkivalta oli päivittäistä, systemaattista ja todella raakaa. Koulupoliisi puuttui asiaan vasta yhdeksännellä luokalla, mutta ei tehnyt mitään. Poliisi sanoi, että he eivät voi mitään, koska väkivallan tekijät ovat alaikäisiä. Edes anteeksipyyntöä en ole koskaan saanut, en väkivallan tekijöiltä enkä koulujen aikuisilta, jotka antoivat väkivallan tapahtua. Väkivalta aiheutti vaikean traumatisoitumisen.
Minun oikeuksiani loukattiin rajusti. Vaadin vahingonkorvausta. Vaadin rangaistusta poliisille, kouluväkivallan tekijöille, koulujen henkilökunnalle, opetusviranomaisille ja muille vastuullisille viranomaisille.
1992 – 1995
Jouduin nuorisopsykiatriseen mielisairaalaan kesken peruskoulun yhdeksännen luokan kevätlukukautta. Hoito oli täysin ammattitaidotonta ja vahingollista. Olin hoidossa vuosina 1992 – 1994. Jouduin homoseksuaalisen ahdistelun uhriksi nuorisopsykiatrisella osastolla. Osaston henkilökunta vaikeni seksuaalisesta väkivallasta, syytti minua ylireagoinnista ja puolusteli seksuaalirikollisen tekoa. Järjestin mielenilmauksen osastolla ja sen seurauksena minut lähetettiin pakkohoitoon Kupittaan mielisairaalaan. Olin hoidossa vuosina 1994 – 1995. Minua kohdeltiin sairaalassa todella julmasti. Kouluväkivallan aiheuttama trauma (C-PTSD) ohitettiin kokonaan, minut diagnosoitiin väärin ja minua ”hoidettiin” käsittämättömän julmilla ja vahingollisilla tavoilla. Olin samassa tilanteessa kuin kouluaikoina, mutta kouluväkivallan tekijöiden tilalla väkivaltaa käyttämässä oli sairaalan henkilökunta. Sairaala pahensi kouluväkivallasta aiheutuneita traumoja ja aiheutti vakavia lisätraumoja. Järjestin mielenilmauksen sairaalassa, jonka johdosta minut pidätettiin. Poliisi kohteli minua todella nöyryyttävästi. Minut tuomittiin laittomasta uhkauksesta.
Minun oikeuksiani loukattiin rajusti. Vaadin vahingonkorvausta. Vaadin tuomion kumoamista. Vaadin rangaistusta poliisille, oikeuslaitokselle, sairaaloiden henkilökunnalle, sairaaloista vastanneille viranomaisille ja muille vastuullisille viranomaisille.
2009
Turun käräjäaoikeus antoi tuomionsa jutussa, jossa koulun henkilökuntaa ja opetusviranomaisia syytettiin kouluväkivaltaan puuttumattomuudesta. Koulu oli sama, jossa sukulaiseni lapsen oli määrä aloittaa peruskoulunsa. Järjestin mielenilmauksen opetuspalvelukeskuksella ja oikeustalolla, jonka johdosta minut pidätettiin. Poliisi kohteli minua todella nöyryyttävästi. Tietokoneeni takavarikoitiin ja henkilökohtaisia tiedostoja urkittiin täysin aiheettomasti. Minut tuomittiin törkeästä tuhotyöstä yli neljän kuukauden vankeuteen. En ymmärrä, miksi kouluväkivallan uhri saa muutaman ikkunan rikkomisesta vankeutta, mutta yhdeksän vuoden kouluväkivallasta ja neljän vuoden psykiatrisesta väkivallasta ei seurannut tekijöille ja vastuullisille mitään. Tuomio oli käsittämättömän epäoikeudenmukainen ja ylimitoitettu.
Minun oikeuksiani loukattiin rajusti. Vaadin vahingonkorvausta. Vaadin tuomion kumoamista. Vaadin rangaistusta poliisille, oikeuslaitokselle ja muille vastuullisille viranomaisille.
2015
Lähetin entiselle yläasteelleni vaatimuksen julkisesta anteeksipyynnöstä ja vaadin juhlatilaisuuden perumista. En uhkaillut. En tehnyt mitään rikollista. EN TEHNYT MITÄÄN VÄÄRÄÄ. Seurauksena oli ylimitoitettu poliisioperaatio. Minut haettiin kotoani väkisin usean partion voimin. Operaatio oli huomiota herättävä ja koko naapurusto näki mitä tapahtui. Minut heitettiin putkaan, jossa jouduin virumaan kauan. Kuulustelija oli todella aggressiivinen ja töykeä minua kohtaan. Poliisi kohteli minua todella nöyryyttävästi. Olin syvästi järkyttynyt poliisien minuun kohdistamasta väkivallasta. Se oli minulle kauhukokemus. Minut vietiin poliisisaatossa psykiatriseen arvioon ja jouduin Kupittaan mielisairaalaan tarkkailuun. Jouduin siis samaan paikkaan, jossa minua oli ”hoidettu” käsittämättömän julmilla ja vahingollisilla tavoilla. Kaiken lisäksi poliisi takavarikoi mukanani olleen omaisuuden, hävitti sen ja syytti minua, että olin itse hukannut sen jo kotoani lähdettäessä. Lopulta omaisuus löytyi poliisin hallusta. Poliisioperaatio ja psykiatrinen tarkkailu aiheutti valtavia lisätraumoja. Olin juuri saamassa elämääni raiteilleen vuosien terapiatyön ansiosta. Se kaikki valui hukkaan poliisin mielivaltaisen hyökkäyksen takia. Siitä lähtien elämäni on enimmäkseen mennyt huonompaan suuntaan.
Minun oikeuksiani loukattiin rajusti. Vaadin vahingonkorvausta. Vaadin rangaistusta poliisille, sairaaloiden henkilökunnalle, sairaaloista vastanneille viranomaisille ja muille vastuullisille viranomaisille.
2020
Järjestin rauhanomaisen mielenilmauksen, jonka tarkoituksena oli painostaa yhteiskuntaa maksamaan vahingonkorvauksia kouluväkivallan uhreille. Poliisi teki ylimitoitetun operaation mielenilmauksen lopettamiseksi. Poliisit tulivat paikalle rehvakkaana ryhmänä niinkuin kouluväkivallan tekijät, ja taluttivat minut poliisiautoon niinkuin kouluväkivallan tekijät taluttivat minua syrjemmälle pahoinpideltäväksi. Yksi poliiseita sanoi, että kaikenlaisia hulluja on liikkeellä. Hän tarkoitti sillä minua ja minulla on tallenne siitä. Operaatio oli huomiota herättävä ja kaikki sivulliset näkivät mitä tapahtui. Minulla on oikeus tallentaa kaikki viranomaisten kanssa käymäni kommunikaatio, koska väärinkäytöksiä tapahtuu aina, kun ollaan tekemisissä viranomaisten kanssa. Tallensin mielenilmausta, kunnes poliisit pakottivat minut sammuttamaan videokameran, vaikka minulla olisi ollut oikeus tallentamiseen. Kameran sammuttamiseen pakottaminen esti minua saamasta todisteita viranomaisten väärinkäytöksistä. Olin hyvillä mielin, koska olin uskaltanut järjestää mielenilmauksen. Se oli minulle suuri asia, jota suunnittelin kauan ja jota epäröin viimeisille sekunneille asti. Kuitenkin jouduin ylivoimaisen vihollisen alistamaksi niinkuin kouluissa jouduin kouluväkivallan tekijöiden alistamaksi. Toimin poliisien kanssa niinkuin jouduin toimimaan koulussa, eli alistuin, mielistelin ja koetin vain päästä äkkiä pois äärimmäisen ahdistavasta tilanteesta. Tuollaisessa tilanteessa minut saadaan tunnustamaan ihan mitä tahansa. Tunnustin teon ja hyväksyin rangaistuksen vain, koska traumatisoitunut kouluväkivallan uhri käyttäytyy tuollaisissa tilanteissa niin. Kotiin päästyäni aloin analysoida tapahtunutta. Mielenilmaus epäonnistui. En saanut toivomaani huomiota kouluväkivallan vastaiseen taisteluun. Perun tunnustuksen enkä hyväksy minulle määrättyä täysin epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta rangaistusta. En ymmärrä, miksi kouluväkivallan uhria rangaistaan pienen häiriön aiheuttamisesta, mutta yhdeksän vuoden kouluväkivallasta ja neljän vuoden psykiatrisesta väkivallasta ei seurannut tekijöille ja vastuullisille mitään. Toimitin valitus- ja vaatimuskirjelmän 4.5.2020 Turun poliisilaitokselle. Toimittaessani valituskirjelmää Turun poliisilaitokselle, poliisilaitoksen vartija pakotti minut sammuttamaan videokameran, vaikka minulla olisi ollut oikeus tallentamiseen. Kameran sammuttamiseen pakottaminen esti minua saamasta todisteita viranomaisten väärinkäytöksistä.
Minun oikeuksiani loukattiin rajusti. Vaadin vahingonkorvausta. Vaadin minulle määrätyn rangaistuksen kumoamista. Vaadin rangaistusta poliisille, vartijoille ja muille vastuullisille viranomaisille.
Vaadin, että jokaiselle kouluväkivallan uhrille ja jokaiselle psykiatriassa, lastensuojelussa tai muissa vastaavissa tilanteissa kaltoinkohdelluiksi joutuneille maksetaan rahallisia vahingonkorvauksia aiheutuneen haitan mukaan. Vaadin vahingonkorvausta 1,6 miljoonaa euroa. Se vastaa työkyvyttömyyden takia menettämääni ansiotuloa. Vaadin viranomaisten mielivallan lopettamista. Vaadin minulle määrättyjen aiempien, nykyisten ja tulevien rangaistusten mitätöintiä. Vaadin täyttä koskemattomuutta viranomaisilta ja kaikelta muulta, joka voi jollain tavalla rajoittaa vapauttani. Minun ei kannata vaatia yhtään vähempää, koska poliisit rynnäköivät kotiini vaatiessani vain julkista anteeksipyyntöä ja juhlatilaisuuden perumista.
Poliisi, viranomaiset ja muut vastuulliset ovat rikkoneet virkavelvollisuuttaan antamalla väkivallan tapahtua. En tunne lakeja, joihin perusteluissa pitäisi vedota, mutta lait ovat minulle yhdentekeviä. Minulle koko yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi, joka ei naurata. On lakia tuntevien tehtävä koota perustelut vaatimuksilleni, ja on poliitikojen tehtävä säätää minulle suosiolliset lait, koska laki ei ole koskaan ollut puolellani. Katsoin Wikipediasta, että poliisi on rikkonut ainakin kohtuuttoman pidättämisen ja vangitsemisen kieltoa, suhteellisuusperiaatetta, vähimmän haitan periaatetta, hienotunteisuusperiaatetta, ja todennäköisesti monia muita lakeja ja asetuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Poliisien kouluväkivallan tekijöitä imitoiva rehvakas paikalletulo, pidätyksen tekeminen ja uhrin taluttaminen yleisön edessä poliisiautoon rikkoo ainakin tätä periaatetta: ”pakkokeinoja käytettäessä on vältettävä aiheettoman huomion herättämistä ja toimittava muutenkin hienotunteisesti”. Onko poliisien ihan pakko näytellä kovista, koska he ovat niin heikkoja, etteivät saa antisosiaalisesti käyttäytyviä kouluväkivaltaa tekeviä kakaroitakaan kuriin? Mutta kuten sanoin, lait ovat minulle surkea vitsi eikä minun tarvitse piitata niistä, koska minut on oikeusmurhattu. Minulla on oikeus esittää vaatimuksia. Minulla on oikeus painostaa yhteiskuntaa saadakseni oikeutta. Minulla on oikeus, koska minä olen uhri.
Tämä sai olla viimeinen kerta, kun järjestän rauhanomaisen mielenilmauksen. On näköjään yhdentekevää mitä teen tai olen tekemättä, koska minä joudun aina kärsimään. Poliisin toiminta antaa ymmärtää, että yhdeksän vuoden väkivaltahelvetti peruskoulussa oli poliisin mielestä ok. Poliisilta en ole saanut ikinä apua, mutta kun minä vaadin oikeutta, minua kohdellaan nöyryyttävästi ja rangaistaan väkivallan uhriksi joutumisesta. Saamani kohtelu ja rangaistukset ovat täysin kohtuuttomia, kun niitä verrataan siihen, ettei koko yhdeksän vuoden aikana kouluväkivallan tekijöitä rangaistu minulle tehdystä väkivallasta, vaikka minulle siitä oli seurauksena mielenterveyden menettäminen, työkyvyttömyys ja siitä johtuva 1,6 miljoonan euron ansionmenetys, syrjäytyminen, yksinäisyys, köyhyys ja kaikenkaikkiaan kurja pilalle mennyt elämä vailla tulevaisuutta. Minulla on enää hyvin vähän menetettävää. Poliisilta saamani kohtelu on julmaa ja epäoikeudenmukaista. Sitä minun on mahdotonta enää sietää. Minä en ymmärrä, ja siksi pyydän teitä kertomaan minulle, miksi minut sai tuhota äärettömän julmalla väkivallalla, mutta minua rangaistaan kovaa jostain ihan mitättömistä jutuista. En ymmärrä, miksi kouluväkivallan tekijöihin, eli väkivaltarikollisiin, käytettiin pehmeitä keinoja tai asiat painettiin villaisella, mutta oikeuksiaan vaativaan väkivallan uhriin käytetään äärimmäisen kovia keinoja. En ymmärrä, miksi rauhanomainen mielenilmaus vaatii kovat otteet ja kovat rangaistukset, mutta puolustuskyvyttömän kiltin ja hyväntahtoisen ihmisen läpikäymä kolmentoista vuoden äärimmäisen vaurioittava väkivaltahelvetti ei kiinnostanut tai liikuttanut ketään. Minun hyvinvointini ei edelleenkään kiinnosta poliisia eikä muita viranomaisia. En edes tunne enää olevani tämän yhteiskunnan jäsen.
Julkisuudessa poliisit puhuvat kauniisti kouluväkivaltaa vastaan. Se on tekopyhää hurskastelua, koska todellisuudessa poliisit jättävät uhrit oman onnensa nojaan, ja kurittavat kouluväkivallan uhreja armottomasti. On itsestään selvää, että poliisin tavoite kovien keinojen käyttämisessä on pelotella tyytymättömiä kansalaisia, jotta nämä eivät uskaltaisi arvostella vallanpitäjiä ja ryhtyä vastarintaan. Itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat uhka vallanpitäjille ja heidän viranomaiskoneistolleen. Vain muutamat rohkeat uskaltavat kertoa poliittisesti epäkorrekteista asioista niinkuin ne ovat, vaikka he joutuvat jatkuvasti poliisin vainoamiksi ja heille jaetaan mielivaltaisia tuomioita oikeudessa. Muut tyytymättömät kansalaiset on peloteltu hiljaisiksi rangaistuksen uhalla, pois kaduilta ja pois netistä. He pelkäävät kertoa mielipiteistään, koska siitäkin on tiedossa kovia ja usein täysin mielivaltaisia seurauksia viranomaisten taholta. Minä uskallan kertoa mielipiteeni. Minua ei voi nujertaa. Poliisien on ymmärrettävä, että kovien keinojen käyttäminen minua vastaan on johtanut siihen, että suhtaudun poliisiin vihamielisesti ja olen tehnyt selväksi myös muille kouluväkivallan uhreille, että poliisi on kouluväkivallan uhrin PAHIN vihollinen. Voin kertoa, että en ole ainoa poliiseja ja koko yhteiskuntaa vihaava kouluväkivallan uhri. Meitä on paljon, ja koulut kautta maan tuottavat meitä koko ajan lisää.
Kovan kohtelun ja rankaisemisen sijasta te poliisit olisitte voineet auttaa minua, mutta ensin te hylkäsitte minut yhdeksän vuoden kouluväkivaltahelvettiin, ja sitten te valitsitte taistella minua vastaan. Tähän mennessä en ole saanut teiltä minkäänlaista apua, vaan te olette aiheuttaneet minulle suunnatonta kärsimystä. Kohtaamiset poliisin kanssa ovat olleet minulle yhtä pahoja kauhukokemuksia kuin kouluväkivallan uhriksi joutuminen. On teidän oma valintanne, jatkatteko te valitsemallanne tiellä.
Kouluväkivallan vastaiseen aktivismiin tutustumisen voitte aloittaa lukemalla blogiani. Suosittelen aloittamaan ohjesivusta ja sen jälkeen siirtymään blogin etusivulle.
kiusatunvastaisku.blogspot.com/p/ohjeita-kiusatulle.html
Nynny Nyhverö
Ihmisoikeusaktivisti
Mitä tekisin 1,6 miljoonalla eurolla? Ostaisinko huvilan Helsingistä ja pihalle samanlaisen Bentleyn kuin maskikaupoilla huijannut pikavippimiljonääri osti? Ehei. Rahoilla pystyisin kokeilemaan erilaisia terapioita ja terapiakäyntejä saisin huomattavasti tiheämmin kuin nykyisin. Vanhuuden varallekin saisi säästettyä, jotta saisin itse valita mihin vanhainkotiin menen sitten kun sen aika tulee. Tietysti rahoittaisin aktivistien toimintaa. Haluaisin todellakin kokea, kuinka yhteiskunta kitisee tuskasta rahojen siirtyessä minun ja tuhansien muiden kouluväkivallan uhrien pankkitileille.
7 kommenttia:
Ei tuommosella jälkikäteisellä nillittämisellä ole mitään virkaa tai merkitystä. Sinun olisi pitänyt aikanaan vetää niitä kiusaajiasi yksi kerrallaan sumeilematta ja säälimättä turpaan. Jos siinä olisi joltakin henki mennyt, niin eipähän olisi hyvä hävinnyt. Muutaman vuoden linnareissu olisi aivan varmasti lopettanut ne kiusaamiset - puhumattakaan turpaanvedon positiivisesta vaikutuksesta omalle itsetunnollesi. Eihän väkivalta ole hyvä ratkaisu, mutta joskus se on ainoa toimiva.
Arvaapa toveri Jörgensen, kuinka pahasti jäi harmittamaan, etten vetänyt nilkkejä turpaan koulussa. Olisi pitänyt, mutta ajassa ei voi palata takaisin. Tapahtunutta ja tekemättä jättämisiä ei voi perua. On elettävä nykyisillä vaihtoehdoilla, eivätkä ne ole hyviä vaihtoehtoja. On silti parempi vaatia oikeuksia kuin olla tekemättä mitään.
Psykiatriaan joutuminen oli käytännössä linnareissu ilman rikostuomiota. Olisin ehkä selvinnyt vähemmällä, jos olisimme porukalla hoidelleet meitä piinanneen jengin johtajat.
Nykyään heikossa asemassa olevien kohtelu on kaikkien aktiivilaki juttujen takia koventunut, että kyllä täällä pitää omia oikeuksiaan alkaa vaatimaan kovemmin. Vaikka aktiivilaki kumoutuikin, niin valtio on tälläkin hetkellä sorvaamassa sille korvaavaa vastaavaa järjestelmää.
Tämä ei käsittääkseni Nynny Nyhveröä koske muistelisin, että olet työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta meitä kiusattuja on paljon työttömyyskortistossa kaikkien kiusaavan byrokratian kohteena. Ainakin itselläni on mielenterveys mennyt siihen kuntoon, että en kelpaa enää työelämään, mutta en ole niin huonossa kunnossa, että pääsisin hoitoonkaan tai eläkkeelle. Joten olen varmaan eläkkeelle saakka byrokraattien ja karenssien kiusattavana.
Jos omia oikeuksiaan ei puolusta millään kohta ollaan taas tilanteessa missä heikossa asemassa olevat ovat jossain pakkotoiminnoissa euron päiväpalkalla tekemässä jotain jonkun kiusaajan alaisuudessa pakotettuna. Jos sittenkään kukaan ei tee mitään ollaan pian tilanteessa, jossa kiusatut eivät retoriikassa enää ole edes ihmisiä. Sen jälkeen ei olla kaukana tilanteesta, jossa kiusattuja aletaan tappamaan. Välillä tuntuu, että tämä täällä on kaiken maailman oikeistolaisten ja persujen tarkoituskin.
Olen moneen muuhun mielenterveysongelmaiseen nähden etuoikeutetussa asemassa, koska minulla on pysyvä työkyvyttömyyseläke, eikä toimeentuloni ole siksi työvoimatoimiston, Kelan ja sossun armoilla.
Aktiivimallin korvaajasta en ole kuullut. VM esitteli äskettäin ehdotuksensa työllisyyden lisäämiseen. Siinä oli heikennyksiä työttömyysturvaan varsinkin iäkkäiden työttömien kohdalla. Nykyhallitus tuskin on kovin halukas antamaan keppiä työttömille, mutta seuraava oikeistohallitus on.
Mitä nyt pitäisi tehdä, on alkaa verkostoitumaan. Yksin tai edes pienellä porukalla ei saada tarpeeksi tehtyä.
Pakko sanoa blogiasi lukeneena yksi juttu. Se on se, että olet tehnyt tietoisen päätöksen uhriutumisesta ja katkeruudesta. Siis ymmärrän että olet kärsinyt tosi paljon ja sen takia aktivoitunut laajemman ongelman saralta, mutta mitä jos kokeilisit elää ihan oikeasti hetken? Välillä kannattaa oikeasti katsoa peiliin ja vähän korjata omaa asennetta, että jaksaa toimia. Ei siinä ole mies eikä mikään jos ei löydy taistelutahtoa! Taistelutahtoa elämässä eteenpäin pääsemisessä! Löytyykö nää asiat masentuneen ja keinottoman elämästä? No vittu ei! Kannattaa oikeasti piiskata itteänsä jotta jaksaa suoriutua ja pitää oman ulosannin laadukkaana. Nyt ylös sieltä miehen sirpale ja taistelemaan vaikka henki ja psyyke menis. Itku seis. Elämä on sota ja seksi on taistelu. Siitä oppii nauttimaan kun sen oikein oivaltaa :) puhun kokemuksesta ja ymmärryksestä sinua kohtaan.
Tervehdys Nynny Nyhverö!
Blogin pitkäaikaisena lukijana haluan sanoa muutaman sanasen.
Yhdyn jossain määrin edellisen kirjoittajan mainitsemaan asiaan. Minusta sinä olet hieman liikaa jäänyt elämässäsi jumiin.
Olen tietysti aivan äärimmäisen pahoillani kaikista kamalista asioista, joita on tapahtunut elämässäsi. Ymmärrän, että traumaattiset asiat lapsuudessasi, nuoruudessasi ja aikuisuudessasi ovat aiheuttaneet sinulle ihan hirvittävää ja sanoin kuvaamatonta kärsimystä. Keneenpä raaka ja pitkäaikainen kouluväkivalta ei jättäisi pahaa jälkeä.
Itsekin entisenä kouluväkivallan uhrina ymmärrän erittäin hyvin kuinka paljon toistuva kouluväkivalta vahingoittaa ihmisen itsetuntoa, mieltä ja sielua.
Omat kokemukseni eivät tietenkään ole juuri mitään sinun kokemaasi verrattuna. Sinun kokemasi kouluväkivalta on monin kerroin kauheampaa ja raaempaa mitä minä olen koskaan kokenut.
Joten ymmärrän hyvin, miten kokemasi kauheat asiat ovat satuttaneet sinua ja vaikeuttaneet elämääsi.
Olen lukenut blogiasi useamman vuoden ajan ja olen iloinen, että olet osannut pohtia kouluväkivaltaa syvällisesti ja olet kirjoittanut monia hyviä blogitekstejä missä olet jakanut ajatuksiasi ja pohtinut asioita.
Olen myös iloinen, että blogisi on saanut huomiota ja auttanut monia ihmisiä.
Olen itsekin pohtinut näitä aihepiirejä jo yläasteikäisestä lähtien ja tullut samoihin johtopäätöksiin ja pohdintoihin kuin sinä. Sinä olet kuitenkin osannut pohtia asiaa jopa syvällisemmin kuin minä.
Haluan kuitenkin sanoa, että sinä olet ilmeisesti liikaa uhriutunut ja katkeroitunut ja jäänyt kuvainnollisesti tuleen makaamaan.
Vaikka yksi amistutkinto jäi sinulta kesken, ei sinun tapauksesi ole toivoton. Kyseinen ala ja elämäntilanne eivät vain olleet tuolloin sopivia. Joten älä vaivu epätoivoon.
Blogitekstiesi laatu kertoo, että olet pikemminkin kohtalaisen älykäs, vaikka muuta väitätkin.
Ymmärrän tietysti mielenterveyden epävakauden ja masennuksen tuhoavan ja invalidisoivan vaikutuksen, mutta minusta sinulla on vielä paljon kykyjä. Uskon että voit löytää vielä itsellesi sopivan koulutuslinjan ja ammatin, jossa voit toteuttaa itseäsi ja elättää itsesi.
Itsekin opiskelen nyt, vaikka kärsin toisinaan masennusoireista. En halua täysin turhaan rangaista itseäni vatvomalla liikaa menneitä enkä halua määrittää itseäni, olemustani ja tulevaisuuttani sen perusteella, että minua on joskus kiusattu ja syrjitty läpi elämäni kouluissa ja valitettavasti muuallakin.
Älä sinäkään anna menneisyyden traumojen määrittää itseäsi ja identiteettiäsi ihmisenä.
Sanon vielä kerran. Minä jos kukaan en vähättele kokemuksiasi ja traumojesi invalidisoivaa ja tuhoavaa voimaa, mutta noiden kokemuksien negatiiviset vaikutukset voidaan minimoida ja siten voittaa.
Lähes me kaikki maailman ihmiset olemme enemmän tai vähemmän reunoista rikki. Ei sellaista ihmistä olekaan, jota tämä maailma ja muut ihmiset eivät olisi ollenkaan satuttaneet. Jos on, niin se on kyllä maailman kahdeksas ihme.
Jotkut ihmiset ovat valitettavasti enemmän rikki kuin muut, mutta me voimme ajan kanssa, kun väkivaltahelvetti on päättynyt ja siitä on päästy eroon, kasvaa uudestaan ja eheytyä. Helppoa se ei ole, mutta ei mahdotontakaan. Pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää aidosti. Jos yrittää aidosti, niin yleensä onnistuukin ja hyvin. Aidolla yrityksellä ei häviä mitään, päinvastoin.
Itämainen sananlasku sanoo: “Tuhannenkin mailin matka vaatii ensimmäisen askeleen.” Joskus sen ensimmäisen askeleen ottaminen vain on niin vaikeaa, mutta jos sen ottaa, on helpompi ottaa lisää askelia. Joten lähde matkaan, ellet ole jo lähtenyt, niin pääset kyllä ajan kanssa perille.
Voisit ehkä keskustella tästä asiasta myös läheistesi ja ystäviesi kanssa ja kuunnella myös muittenkin viisaitten ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä tästä asiasta. Ehkä nekin voisivat olla kannustavia.
Uskon, että selviät, vaikka se tuntuisi nyt vaikealta tai jopa mahdottomalta. Olet sen verran älykäs ja kyvykäs ihmisen, että pystyt kyllä parempaan.
Uskon sinuun ja kykyihisi. Usko sinäkin.
Kahden edellisen kirjoittajan ajatukset ovat käyneet muutamaankin otteeseen mielessäni lukiessani blogiasi. Kokemuksesi ovat raadollisia, sellasia joiden rinnalla omat kokemukset kiusattuna ovat todella pientä. Olen ollut yksin, haaveillut tappavani kiusaajani ja saan edelleen huonoina päivinä joskus pieniä raivonpuuskia lyöden nyrkillä ilmaan kuin siinä olisi vihaamani henkilön naama. En ole ollut rohkea lähestyäkseni naisia ja olen edelleen 31-vuotiaana neitsyt, joka voi olla osin koulukiusaamisesta johtuvaa tai sitten ei.
KIrjoituksiasi on kiinnostavaa lukea ja olet selvästi älykäs henkilö, joka vuosien erilaisten hoitojaksojen, masennuskausien ja lääkkeiden vuoksi voi myös selvästi pahoin eikä sinua ole osattu varmasti aina auttaa oikein. Viha ja katkeruus paistavat kuitenkin niin syvästi kirjoituksissasi, että pohdin sitäkin osaisitko elää ilman näitä tunteita? On kamalan vaikeaa kritisoida sinua, koska ymmärrän paljonkin kokemaasi ja sinua on loukattu ylimitoitetusti, mikä on aiheuttanut suuren halun taistella väärinkohtelijoita vastaan. Kuitenkin on selvää ettei koulusi, poliisi ja sinua hoitanut laitos ota asiaasi vakavasti, kun eivät kerta halua mitään myöntää. En voi olla ajattelematta sitä, että olet heille se "tunnettu ongelmatapaus", joka vetää kilarit ja valittaa kaikesta, joka kannattaa aina vetää syrjään pois.
Sinussa paistaa loukatun ihmisen verinen herkkyys, joka voi vaikuttaa vahvasti siihen, että otat jokaisen tilanteen itse hyvin raskaasti ja hyökkäyksenä itseäsi kohtaa. Koska en tiedä enkä halua missään nimessä vähätellä kokemuksiasi, minun on silti esim. vaikea uskoa poliisin kohdistaneen sinua kohtaa oikeasti väkivaltaa. Silti toistan, että en vähättele, vaikka siltä nyt kuulostaakin. Poliisille olet varmaankin vain ongelmatapaus. Tämä on ikävä totuus.
Elämässäsi on silti hyvääkin, mitä olen täällä lukenut:
sinulla on tyttöystävä josta olet kertonut, käsittääkseni välittävät vanhemmat, tiedät paljon eri aiheista, kokemuksia hyvistäkin terapeuteista, blogiasi luetaan, tarinasi kiinnostaa ja olet vielä kuitenkin sen ikäinen, että sinulla olisi oikein hyvät mahdollisuudet opiskella ja ottaa uusi suunta elämässäsi. Toivoisin niin syvästi sinulle vapautusta tunteistasi ja kokemuksistasi.
Olen kirjoittaja, joka on kaikille kiltti, miellyttävä ja siksi on todella vaikeaa ilmaista todellisia tunteita, koska en ikinä halua loukata ketään. Toivoisin ettet siis kokisi viestiäni mitenkään vähättelynä tai hyökkäyksenä, vaan yhden toisen kiusatun ihmisen halusta antaa sinulle vilpittömästi uutta puhtia yrittää ottaa uusi askel elämässäsi jättäen vanhat ikävät kokemukset taaksesi. Menneelle ei voi mitään ja en usko että mikään määrä rahaa poistaisi kokemuksiasi ja parantaisi haavojasi.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja uusia ajatuksia!
Lähetä kommentti