tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ole hiljaa ja syö lääkkeesi, osa 10 / Nynny lähtee traumaterapiaan, osa 2


Hesarin tiedetoimittajalta on ilmestynyt muutama huomionarvoinen kolumni.

Mitä tapahtuu terapeutin suljettujen ovien takana ?

EMDR-terapian kannattajat ovat kirjoittaneet kilometrittäin tekstiä terapian hyödyistä, mutta tieteellisesti kysymys on äärimmäisen kiistanalainen.

Tutkimukset eivät ole toistaiseksi osoittaneet, kuin että EMDR-terapia auttaa traumapotilaita tehokkaammin kuin hoitamatta jättäminen tai puhuminen ulkopuoliselle. Kaikki teoriat EMDR:n vaikutusmekanismeista ovat heuristista spekulaatiota. Kun näistä lähtökohdista lähdetään etsimään unohtunutta traumaattista muistoa, valemuiston syntymisen riski on huomattavan korkea.

Lääketutkimuksen ravintoketjussa vaikuttava aine on raha

- Valitse vertailulääkkeeksi lääke, jonka ennestään tiedetään olevan tehoton.

- Käytä vertailulääkkeestä niin pieniä annoksia, ettei sillä ole kliinistä vaikutusta.

- Käytä vertailulääkkeestä niin suuria annoksia, että se tuottaa ikäviä sivuvaikutuksia.

- Korosta koe- ja vertailulääkkeen välistä tilastollista eroa, jolla ei ole kliinistä merkitystä.

- Julkaise kliinisestä tutkimuksesta vain se osa, joka saa koelääkkeen näyttämään hyvältä.

- Järjestä useita kliinisiä tutkimuksia, mutta julkaise niistä vain ne, joissa lääke vaikuttaa tehokkaalta.

Häpeän politiikka tuottaa kasapäin ruumiita

Häpeä on sietämätön kunniaton tila. Kun ihmiseltä nimittäin viedään kunnia toisten silmissä, häneltä otetaan pois myös tunne omasta arvosta. On hyvin tuskallista olla arvoton omissa silmissään, ja siksi ihmiset tekevät niin herkästi kohtalokkaan korjausliikkeen, tappavat loukkaajan palauttaakseen kunniansa. Tappavat itsensä, koska eivät kestä omaa arvottomuuttaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ensimmäinen kolumni kyllä osuu kohteeseen. Aikuinen siskoni (jo kauan mielenterveysongelmista kärsinyt henkilö) sai taannoin dissosiaatiohäiriö diagnoosin. Terapeutti oli uusi ja siskon käytös muuttui pian diagnoosin jälkeen. Alkoi puhua muistinmenetyksestä ja sanoi, että ehkä kohta alkaa jotain muistaa. Kuulemma oli ollut traumaattinen lapsuus.

Tällä hetkellä tilanne on se, että sisko on pistänyt vanhempien ja sisarusten lisäksi välit poikki sukuunsa ja vanhoihin kavereihin. Eniten draama tietysti harmittaa vanhempien puolesta. Siskon mukaan ovat pilanneet hänen elämänsä ja ovat kauheita ihmisiä. Samoin myös me sisarukset. Sukulaiset taas kuulemma syyllistyivät hiljaiseen hyväksyntään.

Mutta mitäpä tässä pystyisi tekemään. On psykiatrin ja potilaan välinen luottamussuhde, johon ei missään nimessä haluta puututtavan. Luulisi silti, että tällaisissa tilanteissa ei haittaisi tutkia vähän perhettäkin, että ollaanko sitä ihan oikeasti sellaisia hirviöitä miksi sisko on nyt meidät luokitellut. Eikä siis sen takia, että meidän "maineemme" saataisiin puhdistettua vaan, että asia otettaisiin huomioon siskon terapiassa ja hän saisi kunnollista hoitoa. Käsittääkseni sekä mielenterveysasiantuntijat että DID-diagnoosin saaneet suhtautuvat valemuistoihin aika kielteisesti: niitä ei ole olemassa ja ovat vain seuraamuksia pelkäävien sukulaisten keksintöä. Ehkä se on toisaalta ikävä häpeäpilkku mielenterveystyön lähihistoriasta, johon halutaan ottaa pesäero (ei me, vaan amerikkalaiset).

Meni paasaamiseksi. Vähän latteushan tämä on, mutta kaikkea hyvää sinulle. Jatka kirjoittamista, koulukiusaaminen (tai kuten osuvammin sanoit kouluväkivalta) tuntuu olevan aika arka paikka koulumaailmassa ja työelämässä. Mutta niitä asioita ei selvitetä käsiä pitelemällä ja loputtomiin kiusaajaa ymmärtämällä.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Nynny kiittää kaiken hyvän toivottamisesta ja jatkaa kirjoittelua.