maanantai 18. marraskuuta 2013

Kouluampumisten anatomia


Emilia: Kouluampumisten anatomia, vol. 1

Vietin koko yön selaillen erilaisia artikkeleja, uutisia sekä foorumeita koskien (varsinkin Suomessa tapahtuneita) kouluampumisia. Kiinnostukseni aiheeseen on loputon. Paljoakaan uutta en saanut tietooni, jotain kuitenkin.

Huomasin kuitenkin että tosi monilla foorumeilla ym. on tuhansittain ihmisiä jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää miksi tapahtui, mitä tapahtui, kuka on uhri ja mitä asialle pitäisi tehdä. Minä ymmärrän täysin ampujien tekoja ja siksi ajattelin nyt koota tähän pienen tietopaketin jossa selitän parhaani mukaan, mitä ja miksi tapahtui. Tiedän, että tän perusteella saan lisää nettivihaa osakseni, enkä edes usko kovinkaan monen ymmärtävän näitä mun ajatuksia, jotka poikkeaa aikalailla massojen ajattelusta, mutta toivottavasti edes joku ymmärtäisi näitä nuoria miehiä paremmin tän merkinnän avulla.

"Miksi jostain tulee kouluampuja?"

Tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Se, mitä ihmisestä tulee, on lukuisten sattumien summa. Ihmisen geenit, lapsuus, kasvatus, kouluikä, kaverisuhteet, suhteet vanhempiin jne. kaikki nämä vaikuttavat asiaan. Jos lapsi saa pienestä pitäen kokea olevansa hylätty tai laiminlyöty, kokee fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sitten esim. koulukiusaamista (mikä on täysin verrainnollista edellisiin) taikka pettymyksiä rakkauselämässä, voi hänen mielessään alkaa kylvää vihan siemen, jonka kasvu yltyy hallitsemattomaksi ja purkautuu toisten satuttamisena.

"Miksi kaikista kiusatuista/kaltoikohdelluista ei sitten tule kouluampujia?"

Koska jokainen ihminen on yksilö, ja jokaisen psyyke on erilainen. Jotkut selviävät täysin lapsuuden traumoista, toiset taas kärsivät vielä aikuisiälläkin erilaisista mielenterveysongelmista. Tähän vaikuttaa tietysti se, kuinka nopeasti ja minkälaista apua pahaan oloon saa. Mitä parempaa apua, sen parempi paraneminen. Vielä enemmän asiaan kuitenkin vaikuttaa ihmisen psyyke, joka jollain ihmisillä vain sattuu olemaan herkempi kuin toisilla. Ihminen ei voi psyykeelleen mitään, ja kun se murtuu, sitä ei voi korjata.

"Millaisesta ihmisestä tulee kouluampuja?"

Historia kertoo että ampujat ovat lähes poikkeuksetta nuoria miehiä, joita on pidetty koulupiirissä outoina. Nämä miehet eivät ole olleet häiriköitä, päin vastoin. Heitä on häiriköity ja kiusattu kouluajan enemmän tai vähemmän raa'sti. Usein nämä nuoret eivät syystä tai toisesta ole laittaneet kiusaajilleen vastaan. Henkilökohtaisessa elämässään he ovat usein kokeneet pettymyksiä rakkauselämässä ja olleet äärettömän yksinäisiä.

Karkeasti voisi sanoa, että nämä ihmiset ovat olleet keskimääräistä älykkäämpiä tai ainakin tiedostavampia yksilöitä. He ovat olleet muita ikäisiään enemmän kiinnostuneita yhteiskunnasta, politiikasta ja ääriliikkeistä. Nämä nuoret ovat eläneet enemmät tai vähemmän intensiivistä elämää internetissä, jossa he ovat olleet irl-minää rohkeammassa asemassa.

Ylläolevat ovat kuitenkin vain seikkoja, jotka ovat sattuneet kohdilleen kaikissa näissä tapauksissa. Yksi seikka ylitse muiden on tärkeä muistaa; näiden ihmisten psyyke on ollut huomattavasti muiden ihmisten psyykettä herkempää. He ovat tunteneet vahvemmin kuin muut, heidän tunteensa ovat olleet ruumiillisia, ajatukset radikaaleja, teot äkkipikaisia. He ovat kärsineet mielenterveysongelmista. Haluan korostaa, että he eivät itse ole päättäneet tulla sellaisiksi, eivätkä voineet itselleen mitään.

"Miksi ampua koulussa?"

Kun ihmiset tekevät jatkuvasti pahaa, pettävät, kaltoinkohtelevat, pahoinpitelevät jne. niin alkaa usein vihaamaan joko itseään tai ihmisiä. Suurin osa vihaa itseään, vaipuu masennukseen ja alkaa itsetuhoiseksi. Osa ihmisistä taas alkaa raivokkaasti vihaamaan ympärillä olevia ihmisiä, koulukavereita jne. joskus jopa koko ihmiskuntaa. Vain harvoilla nämä vihan ajatukset käyvät tekoina toteen. Kouluampujat olivat niitä harvoja.

Kouluampujat ovat manifesteissaan kertoneet kohdistavansa iskunsa ihmiskuntaa vastaan, mutta ampuneet silti vain omassa koulussaan. Siihen on looginen selitys. Koulu on ollut se paikka, josta se pahuus on ollut lähtöisin. Se paikka, jossa on ollut näitä pahoinpitelijöitä. Näitä, jotka ovat osakseen saaneet koko ihmisvihan tunteen aikaiseksi.

"Miksi he eivät vain tappaneet itseään, vaan tappoivat myös muita? "

Onko teistä oikeudenmukaista, että Jukka raiskaa ja pahoinpitelee Kaisan niin, että Kaisa alkaa kärsimään pahoista paniikkikohtauksista, posttraumaattisesta stressistä ja masennuksesta, kun taas Jukka elää hyvää elämää perheensä kanssa käyden töissä, tavaten ystäviä ja viettäen kivaa aikaa. Ei, se ei ole oikeudenmukaista. Onko teistä oikein, että Kaisa, kaiken psyykkisen taakkansa alla, tappaa itsensä, mutta tekijä, Jukka, jää ilman rangaistusta? En usko, että se on kenenkään mielestä oikein.

Kouluampujat ovat olleet kuin niitä pahoinpideltyjä ja raiskattuja pikkutyttöjä. He ovat tunteneet tulleensa muserretuksi muiden toimesta, muut ovat pysyvästi vammauttaneet heidän psyykettään. Tällöin ampujien päähän on tullut ihan looginen ajatus: "Miksi on oikein, että minä kärsin, mutta tuo tuossa saa jatkaa elämäänsä hyvin, ilman rangaistustaan?"

Oikeudenmukaisuus, se on ollut kouluampujille tärkeä aate. Tappamalla väärintekijät he ovat rankaisseet heitä ja pitäneet huolen siitä, etteivät nämä pääse teoistaan kuin koira veräjästä.

"Miksi ampua viattomia? "

Kouluampujien uhrit eivät suurimmaksi osaksi olleet viattomia tai satunnaisesti valikoituja. Ampujat ovat todistetusti kävelleet monien oppilaitten ohi ampumatta heitä. Esim. Pekka-Eric Auvisella oli mahdollisuus ampua koko luokka, mutta hän ei ampunut heistä ketään.

Ampujien uhrit olivat tarkoin valittuja, ja kaikkea muuta kuin syyttömiä. He olivat kiusaajia. Niitä, jotka raiskaavat toisen henkisesti, niitä jotka pahoinpitelevät, repivät palasia ruumiista ja psyykkeestä väkivaltaisesti irti, painavat toisen pohjamutiin. Niitä, jotka suurella todennäköisyydellä ovat tehneet niin kymmenille muillekin oppilaille ja tulevat tekemään tulevaisuudessa.

Onko teidän mielestä joku joukkoraiskaaja viaton? Onko tämän teloitus väärin? Joku voi ajatella, että se on oikein, koska sillä minimoidaan tulevat raiskaukset. Toiset vastustavat kuolemantuomiota. Mutta uskon ettei kukaan väitä tuon tekijän olleen viaton, eikä kukaan halua että hän pääsisi kuin koira veräjästä.

Koulukiusaaja on täysin verrainnollinen tällaiseen joukkotuhoajaan. On siis aika loogista, että tämän uhrit haluavat eliminoida tällaisen ihmisen.

Sanotaan, että joissain ampumisissa on vahingoittunut myös viattomia. Pidän tätä ihan mahdollisena. Näitä on ollut kuitenkin pieni osa, ja he ovat olleet yleensä niitä, jotka ovat yrittäneet auttaa näitä kiusaajia.

Kouluampujien pääkohteena ei suinkaan ollut satunnaisesti valitut viattomat lapset, vaan hirviömäisesti käyttäytyneet, järjestelmällistä väkivaltaa harjoittavat ihmiset. (Ei koske tapausta Adam Lanza, joka tiettävästi ampui oikeasti viattomia, alle 12-vuotiaita lapsia.)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Olen huomannut, että usein ihmiset kannattavat kuolemantuomiota pedofiileille, murhaajille, raiskaajille ym.

Koulukiusaajia kuitenkin pidetään viattomina lapsina, joita yritetään sääliä. Tosiasia on se, että he tuottavat uhreilleen usein ihan yhtä suurta kärsimystä kuin esim. raiskaaminen.

Miettikääpä tämän jälkeen, kuka tässä on uhri ja kuka syyllinen?

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että tämä teksti ei tarkoita, että minä olisin tuleva kouluampuja (eli ei huolta, nettipoliisit =) . Minun tarkoitus on ollut tarkastella ja analysoida asiaa, josta suurin osa vaikenee. Se ei tietääkseni ole kiellettyä eikä riko mitään lakia. Kyllä, minä ymmärrän niitä, joita massat syyttää ja vihaa. Tekeekö se minusta potentiaalisen rikollisen? Ei.

Siinä se tuli. Toisenlainen totuus koulusurmista.

Koetan nyt kommentoida aihetta maltillisesti. Paskalakit ovikelloa soittamassa ja miekkataksikyyti kamarille nettikirjoittelun takia ei tällä hetkellä kiinnosta.

Vanha sanonta väittää, että jokaisella pilvellä on hopeareunus. Jokelan ja Kauhajoen ammuskeluista seurasi paljon hyvää. Ammuskelut rikkoivat yhteiskunnan valheellista turvallisuudentunnetta. Ammuskelujen välittömänä seurauksena koulukiusaamisesta ja varsinkin kiusaamisen psyykkisistä vaikutuksista julkaistiin paljon uutta tietoa. Tapahtumat lisäsivät ihmisten kiinnostusta ja tietoisuutta koulukiusaamisesta. Pekka-Ericin ja Matin ansiosta minäkin löysin uuden suunnan ja tarkoituksen elämälleni. Suurempaa muutosta yhteiskunnassa ei kuitenkaan tapahtunut. Koulukiusattujen ahdinko jatkuu, ja surmien jälkeen massasta poikkeavia yksilöitä on suorastaan vainottu.

Kiinnostustani suomalaisiin koulusurmiin ja koulusurmaajiin selittää julma tosiasia. Jokela-raporttia lukiessa tunsin lukevani raporttia itsestäni. Minä voisin olla järjestyksessä toinen suomalainen koulusurmaaja. Minulla oli ase mukana koulussa, useita tilaisuuksia käyttää sitä, ja motiivina itsensä ja kaveriensa puolustaminen, mutta se surullisenkuuluisa viimeinen pisara puuttui. Kuinka lähellä rajaa kävin ? Todennäköisesti erittäin lähellä. Yksikin pieni virhe kiusaajilta niin ase olisi puhunut puolestani.

Mutta minusta ei tullut koulusurmaajaa, ja siihen on selvä syy. Minä olin pelkuri, hiljennetyksi tytöksi alistettu nynnypoika. En pystynyt rikkomaan pienintäkään sääntöä. Esimerkiksi koulun pihalla oli oppilailta kiellettyjä alueita, kuten parkkipaikka. Vaikka muut rikkoivat välituntialueen rajoja jatkuvasti, minun oli täysin, siis täysin, mahdotonta ylittää rajaa. Henkisen rajan ylitys surmaajaksi ei silti olisi ollut mahdottomuus. Raivo oli niin syvää. Tappaminen tuntui silloin ainoalta tavalta pysäyttää koulukiusaaminen, ainoalta tavalta saada oikeutta, ainoalta tavalta saada muut kuuntelemaan minua, ja ainoalta tavalta näyttää muille kuinka paha olo minulla on. Kouluaikojen jälkeen persoonallisuuteni säilyi pitkään samanlaisena, mutta olen muuttunut jyrkästi kyynisempään ja nihilistisempään suuntaan viimeisten neljän vuoden aikana. Raja tulee lähemmäksi sitä mukaa kun syrjäydyn kauemmaksi yhteiskunnasta.

Emilian teksti teki minuun vaikutuksen. Harvemmin tämän aiheen yhteydessä näkee syiden ja seurausten pohdintaa ilman tekijöiden demonisointia. Yhdestä yksityiskohdasta täytyy olla eri mieltä. Olivatko ammuskelujen uhrit kiusaajia vai sivullisia ? Raumanmerellä ampuja tappoi kaksi kiusaajaa. Mutta Jokelan ja Kauhajoen ammuskeluissa kaatui sivullisia. Toki eteen saattoi osua myös henkilöitä, joille pojat kantoivat kaunaa. Muutan kyllä näkemystäni, jos löytyy toiseen suuntaan osoittavia todisteita. Julkisia tietoja tulkitsemalla päättelen, että Jokelan ja Kauhajoen ammuskeluissa uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti, fiilispohjalta, ilman sen suurempaa järjellistä syytä, niinkuin amok-juoksussa. Ja tästä voidaan vetää johtopäätös: Pekka-Ericin ja Matin koulukiusaajat, koulusurmien todelliset syylliset, ovat yhä elossa ! He selvisivät murhista ilman rangaistusta !

Poikkeuksena muihin uhreihin Jokelan rehtorin ja terveydenhoitajan valikoituminen ei ollut sattumaa. Heitä ammuttiin, koska he edustivat auktoriteettiä. Rehtorin kytkökset feministijärjestöihin saattoivat vaikuttaa tilanteeseen, mikäli ideologia vaikutti koulussa opiskelevien poikien kohteluun.

Toisaalta voidaan ajatella, etteivät muut kuin kiusatut ole viattomia sivullisia, kun tarkastellaan koulukiusaamista ryhmäilmiönä. Kaikki muut osallistuvat kiusaamiseen tavalla tai toisella. Yksi kiusaa aktiivisesti, toinen naureskelee vieressä, kolmas ihailee kiusaajan karskia käytöstä kauempana, neljäs hyväksyy hiljaa tilanteen, viides ei piittaa, kuudes pelkää mutta on tyytyväinen kun saa itse olla rauhassa, ja seitsemäs, eli opettaja, sulkee silmänsä.

Olen useasti todennut, että sivullisia ei saa vahingoittaa missään tilanteessa, vaikka tiedän etteivät vetoomukset auta sen surullisenkuuluisan viimeisen pisaran tippuessa. Jos tarkoituksena on ajaa yhteiskunnallista muutosta tai vain kostaa yhteiskunnalle, on sivullisten lahtaaminen turhaa. Kiusaajien lahtaaminen on lähes yhtä turhaa. Lahtaamisesta hyötyvät vain verellä mässäilevä media, poliittista agendaansa ajavat kiihkoilijat, omaa moraalista ylemmyyttään pönkittävät tekopyhät hurskastelijat, sekä lisärahoitusta parkuvat ”auttajatahot.” Rahan syytäminen terapeuteille tai johonkin taideterapiateatteriperseenpyyhintätyöpajaan ei ratkaise epätoivon kuiluun pudotettujen poikien ahdinkoa. Kouluammuskelujen hinta ei ole tarpeeksi kova yhteiskunnalle, eikä muutosta kannata odottaa, ennenkuin poliittinen eliitti tuntee pahoinvoinnin hinnan omissa nahoissaan.

Lopulta on yhdentekevää, pitääkö koulusurmia oikeana tai vääränä, hyvänä tai pahana. Koulusurmat ovat luonnollinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaista koululaitosta.

Valkoinen raivo. Siitä on koulusurmaajat tehty. Ja minut myös. Syvällä sisimmissäni olen tappaja, kuolemaani asti.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Seuraan blogiasi aika ajoin ja olen itsekin viime aikoina lueskellut aika paljon koulusurmaajiin liittyvää. Tuosta Suomen kuvalehden artikkelin "valkoisen raivon" käsitteestä sen verran, että siitä tulee minulle itselleni jotenkin liian voimakas assosiaatio Suomen sisällissodan valkoisiin. Voi tosin olla, että kyse on vain jostain omasta pakkomielteestäni. :)

Suosittelen muuten Michel Houellebecqin romaaneja Halujen taistelukenttä ja Alkeishiukkaset; ne varmasti antavat lisäaineksia sosiaalisen syrjäytymisen sekä koulukiusaamisen ja -surmienkin pohdiskeluun.

Tässä on hiljattain löytämäni hieman vaikealukuinen mutta mielenkiintoinen amerikkalaisen proffan kirjoittama englanninkielinen artikkeli Virginia Techin ammuskelijasta Cho Seung-Hui:sta: http://mtprof.msun.edu/Fall2008/cho.html

Otteita:
"We are all in it together—whether we like it or not. We are proud of the positive and material things our culture produces. We do not want to think about its negative underbelly. The more we deny its existence, repress the reality of this negative, the more this negative will re-emerge, through the "weakest link" of the social group; via an unexpected angle; the negative side of things, to cite Antonin Artaud; i.e., the very side we ignore or usually consider safe. The more we want to relegate these things to the garbage-can of life, the more they will come back to haunt us with a surprising virulence."

"For those who have nothing (that is to say nothing to lose but their misery), hate is something. It is a strange attractor born out of the void and which returns to the void, but tangentially, asymptotically—not to say symptomatically. It is born out of the void of indifference; for worse than hatred itself is indifference. Which indifference? Primarily the indifference of the others for the (vulnerable) self in question."

"'I will wear my hatred as a badge and logo,' Cho seemed to be saying while wearing dark sunglasses and hat in class, projecting an intimidating figure, an enigmatic persona[...]."

"Hate unleashes absolute energy and calls for radical action in the tortured subject. Its end result is therefore an absolute act: reactive, negative, pitiless—except for the hypothetical brothers/comrades in (h)arm(s). This is why Cho made a call and offered a justification to others in his Manifesto ("I will do this for my brothers, my children..."). Radical hatred is the distributive justice of those who never had any justice. Nobody gave them one inch, or so they think; and maybe they are right. Saints and psychopaths, acutely, do know that justice is not of this world. Cho was bullied, pushed around, and mocked by peers during his high-school years. As Jean de La Fontaine once wrote in one of his fables, youth is a pitiless age."

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Kiitoksia linkkivinkistä. Kovaa asiaa proffalta.

Jos valkoinen muistuttaa liikaa sisällissodasta, kävisikö nimitys ”kirkas raivo” paremmin... Se kuvailisi hyvin raivon luonnetta kirkkaana ja selkeänä. Vastakohtana olisi silloin ”pimeä raivo” eli se kun päässä napsahtaa ja kaikki pimenee, eikä jälkikäteen muisteta mitä tuli tehtyä.

Portti helvettiin kirjoitti...

Jääkylmää analyysiä. Mielenkiinolla kysyn: minkä ikäinen mahdat olla?? Täällä puhuu 18 v kohtalon toveri

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Meikä on 40.

Anonyymi kirjoitti...

Aikamoinen juttu. Luin vain pariin ekaan kysymykseen vastaus kohat ja enempää en pystynyt. Ymmärsin täysin mitä ajoit takaa ajatuksilla.
Ja se on totta että jokainen ihminen on yksilö, ulkoisesti että sisäisesti.

Nuori nainen 17-v