Suomessa on eräiden tietojen mukaan käyty oikeutta vain neljässä kiusaamistapauksessa. Kolmessa niistä koulu vapautettiin vastuusta. Seuraava yleisönosastokirjoitus liittyy Vaasan hovioikeudessa keväällä 2011 käsiteltyyn tapaukseen, jossa jurvalainen oppilaitos vapautettiin vastuusta. Kirjoitus löytyy lyhennettynä sanomalehti Ilkan nettisivuilta.
Oikeutta opettajalle!
Millainen moraali on sellaisella oppilaitoksella, joka lähtee oikeusprosessiin koulukiusaamisen kohteeksi joutunutta opiskelijaa vastaan kieltäytyen sovittelusta kerta toisensa jälkeen? Kuinka tällaiseen tilanteeseen joudutaan?
Mitä varten koulutusorganisaatio on luotu? Yksinkertaistettuna: kasvattamaan, opettamaan ja auttamaan lasta ja nuorta löytämään paikkansa tämän yhteiskunnan osana yhteiseksi hyödyksi. Koulut ja oppilaitokset ovat siis lapsia ja nuoria varten. Opettajat ovat lapsia ja nuoria varten. Koulun/oppilaitoksen sisälle on jopa rakennettu erilaisia tukitoimia lapsen ja nuoren hyvinvoinnin takaamiseksi, jotta lopputuloksena olisi tasapainoinen ja terve, oman paikkansa löytänyt tuottava jäsen yhteiskuntaan. Kaikki koulun/oppilaitoksen toimet on siis tarkoitettu rakentamaan ja tukemaan eheää kasvua ja kehitystä. Se on koulutusorganisaation päätehtävä ja opettaja hoitaa tätä tehtävää.
Kun sitten koulu/oppilaitos ei onnistukaan takaamaan laissa luvattua turvallista oppimisympäristöä ja joku sairastuu henkisen ja/tai fyysisen väkivallan ja sen pelon seurauksena, moraalisesti oikealla tiellä oleva koulu/oppilaitos luonnollisesti ottaa vastuun yhteisössään esiintyvästä kehitystä ja oppimista haittaavasta prosessista ja pyrkii hoitamaan sen oppilaan/opiskelijan hyödyksi, koska se on sen tehtävä. Koulun/oppilaitoksen epäonnistuessa tehtävässään oppilas/opiskelija joutuu kärsimään. Kukaan ei kärsi huvikseen, ilman syytä. Kukaan ei sairastu ilman syytä. Kukaan ei myöskään viimeisenä keinonaan lähde käräjöimään koulua/oppilaitosta vastaan ilman syytä. On se sen verran rankka, pitkä ja taloudellisesti riskialtis projekti.
Kun koulu/oppilaitos lähtee taistelemaan oikeudessa kiusattua oppilasta/opiskelijaa vastaan, kääntyy koulun tehtävä täysin päälaelleen. Se alkaa tuhota sitä, mitä sen piti tukea ja suojella: sen sisällä kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa, eli kiusattua. Ei kouluorganisaatiota luotu sotimaan, tuhoamaan, alistamaan ja voittamaan. Opettajan tehtävä ei alunperin ollut asettua oppilasta vastaan omaksi edukseen, vaan kulkea hänen rinnallaan opettaen, tukien ja opastaen päämääränään eheä aikuinen omalla paikallaan yhteiskunnassa. Opettajan osa on antava, ei ottava. Oppilas/opiskelija ei ole opettajaa varten, vaan opettaja on oppilasta/opiskelijaa varten. Oikeudenkäyntiprosessissa opettaja ottaa keinolla millä hyvänsä. Hän ottaa oppilaalta/opiskelijalta. Mitä hän ottaa? Omissa silmissään kadotetun kunniansa takaisin? Jotta hän saisi kunniansa, hän taistelee oppilasta/opiskelijaa vastaan ja oikeudenkäyntihistorian mukaan on sen taistelun useinmiten myös voittanut. Kiusatun tuhon opettaja kruunaa vaatimalla kiusattua maksamaan opettajan oikeudenkäyntikulut, jotka ovat huimat. Käyttäähän koulu/oppilaitos puolustuksensa tueksi parasta ammattitaitoa toiselta puolelta Suomea.
Yhteiskunnan viranomaiset tukevat opettajaa, koska hän on opettaja, joka kyllä tietää. Oppilas/opiskelija ei ole vielä mitään, hänellä ei ole menetettävänään kovinkaan paljoa yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna. Opettajan kunnia on suurempi. Sen menettäminen on iso juttu. Yhteiskunta on valmis luopumaan aika monesta tuottavasta jäsenestä opettajan kunnian vuoksi. On sillä kova hinta, sillä opettajan kunnialla!
Hurraa, oikeusvaltio!
1 kommentti:
Suositeltavaa luettavaa:
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/401
Lähetä kommentti