torstai 25. marraskuuta 2010

Me emme kapinoi

...kertoo kansainvälinen tutkimus.

Nuoret ovat samanlaisia kuin useimmat aikuisetkin. Facebookissa kyllä liitytään erilaisiin protestiryhmiin, mutta siihen se jää. Passiivisuus on osa suomalaista kansanluonnetta. Vastarintaan ei nousta, ei vaikka kuinka kyykytetään. Toisaalta useimmilla nuorilla menee hyvin. Ei heillä ole syytä protestoida.

En yhtään ihmettele tutkimuksen tulosta, olin itsekin haluton/kyvytön kapinoimaan. Silloin nuorena oli vielä uskoa tulevaisuuteen. Halusin päästä elämässä eteenpäin. Yritin opiskella, yritin päästä työelämään, ja kun se ei onnistunut, omistauduin harrastuksille. Tilanne muuttui, kun vuosikymmenen unelma omasta purjeveneestä kaatui totaaliseen epäonnistumiseen. Jos olisin onnistunut, kirjoittaisin nyt jostain ihan muusta, ja kokemukseni kiusaamisesta olisivat jääneet ikuisesti unohduksiin.

Oman arjen pyörittäminen vaatii niin paljon voimavaroja, että entinen kiusattu ei ehkä senkään takia pysty tai halua kapinoida. Tilanne on mahdoton, jos on perustanut perheen tai kerännyt omaisuutta. Ne on helppo menettää jos lähtee taisteluun. Minua oli aina varoiteltu kuinka sitä pilaa tulevaisuutensa jos tekee hölmöyksiä. Ja kuinka tärkeää oli pitää CV aukottomana ja luottotiedot puhtaina että saa mielenkiintoisen ja hyväpalkkaisen ammatin ja menestyy elämässä pääsee nöyristelemään isoja pomoja pätkätöissä paskaduuneissa. Pelottelullaan aikuiset istuttivat minuun jälleenrakentajasukupolven työmoraalin.

Rahan sanotaan menevän rahan luo. Samoin valta menee niille, joilla on jo valtaa. Lennonjohtajat pysäyttävät koko yhteiskunnan, kun he haluavat lisää rahaa. Työkyvyttömällä luuserilla ei ole valtaa eikä keinoja. Olen oppinut lennonjohtajilta, väkivaltakoneistolta ja koulukiusaajilta, että yhteiskunnassa saa tahtonsa läpi uhkailemalla, pakottamalla ja aiheuttamalla niin suurta haittaa, että muiden on pakko alistua. Talojen valtaaminen ja liikenteen pysäyttäminen olisivat näyttäviä keinoja. Niillä ainakin saisi julkisuutta. Vai miltä tuntuisi pysäyttää liikenne eduskuntatalon edessä pahimman iltapäiväruuhkan aikaan ? Siihen ei työkyvytön syrjäytynyt luuseri yksin pysty.

Olen seurannut turkulaisten talonvaltaajien toimintaa. Pidän ryhmän kapinahengestä, mutta tavoite, autonomisen kulttuurikeskuksen perustaminen, tuntuu niin turhalta. En ymmärrä, miksi kulttuuri voi aiheuttaa niin suuria tunteita, että sellaisen puolesta kannattaa mennä äärimmäisyyksiin ja uhrautua. Olisi nuorilla opiskelijoilla varmasti tärkeämpiäkin kapinoinnin aiheita, esimerkiksi mielettömän korkeat asumiskustannukset. Sivullisen silmiin touhu näyttää typerältä. Vallataan kauheimmassa kunnossa oleva homeinen talonmörskä, vaaditaan että se luovutetaan kulttuuritilaksi, sitten järjestetään bileet, paikalle saapuu iso joukko nuoria juomaan kaljaa ja metelöimään pitkälle yöhön. Sitten saapuvat poliisit. Poliisit ovat osoittaneet todellisen luonteensa, kun valtaajien illanvietto on lopetettu väkivaltaisella, ylimitoitetulla poliisioperaatiolla. Kyseessä siis ovat vaihtoehtokulttuuria kannattavat nuoret, ei mikään aseistautunut ammattirikollisliiga. Muutaman tapauksen nähtyäni voin rehellisesti todeta, että poliisit ovat roskasakkia, koulukiusaajia virkapuvussa.

Joo joo. Ainahan kiusattu voi perustaa vaikka nettisivuston tai järjestön. Mutta nekin vaativat huomattavia voimavaroja, joita entisellä kiusatulla tuskin on. Innostus ja jaksaminen loppuu huomattaessa, että kovasta työstä huolimatta järjestöllä ei ole lainkaan vaikutusvaltaa tai edes näkyvyyttä. Kiusaamiseen on myös tullut etäisyyttä ajan kuluessa. Taisteluun lähtö tarkoittaa haavojen auki repimistä. Se on monelle liikaa.

Kiusattujen on luovuttava ajattelusta, että kiusatun pitää kaikesta huolimatta olla kiltti ja kuuliainen yhteiskunnalle. Kiusattujen on noustava vastarintaan. Jos ei itsensä takia, niin on taisteltava entisten, nykyisten ja tulevien kiusattujen puolesta. Jokaisen entisen kiusatun on syytä muistaa, että vaikka omat kokemukset keskitysleirihelvetistä ovat takanapäin, useille ne ovat tätä päivää ja vielä useammalle tulevaisuutta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Finninaama tekee itsarin

Jatketaan vielä finninaamoista. Nyt on julkaistu tutkimus aknelääkkeen yhteydestä kasvaneeseen itsemurhariskiin.
Pahasta aknesta kärsivä nuori tekee todennäköisemmin itsemurhan kuin sileäihoinen, osoittaa ruotsalainen tutkimus. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että itsemurhariskin kasvaminen ei johdu aknelääkkeestä vaan itse aknesta.

Varmaa tulosta tutkijat eivät saaneet, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että itsemurhariski kasvoi jo ennen lääkekuurin aloittamista.

Selvempi tulos saatiin siitä, että itsemurhayritykset ja itsemurhat ovat tavallisempia aknesta kärsivillä kuin muilla.
Aknenaama on pahassa tilanteessa. Ulkonäköpaineet ovat hirvittäviä. Jos aknenaamaa itseään ei oma ulkonäkö haittaa, niin muita nuoria se takuulla haittaa ja sen saa aknenaama kokea. Seksiä ja kauneutta tyrkyttävä läpeensä kaupallinen nuorisokulttuuri pitäisi repiä kappaleiksi, valella bensalla ja polttaa tuhkaksi.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 15. marraskuuta 2010

Lapsuus pakkolaitoksen ulkopuolella

Yleinen perustelu yksityisopetusta, kotikoulua, etäopetusta ja muita vastaavia järjestelyitä vastaan on, että vain peruskoulussa (ja päiväkodissa) lapset oppivat elämässä tarvittavat sosiaaliset taidot. Muuten lapsi on kuin tynnyrissä kasvanut.

Peruskoulua ei tarvita sosiaalisten taitojen oppimiseen. Ensiksi, peruskoulu on järjestelmänä melko uusi. Ovat sitä ennenkin lapset aikuisiksi kasvaneet. Toiseksi, lapsella on ympärillään lukuisia sosiaalisia kontakteja. On perhe, suku, perheen ja suvun ystävät, harrastuskaverit, työkaverit jne. perheineen ja ystävineen, ja hyvällä tuurilla on vielä mukavat naapurit. Perheellä on valtaa päättää, minkälaisten ihmisten kanssa lapsi on tekemisissä. Järkevät aikuiset ovat paras malli kasvavalle ja kehittyvälle lapselle. Lapsi tarvitsee malleja, joilla pärjää aikuisten maailmassa. Aikuisten maailman mallit saadaan aikuisilta, ei toisilta lapsilta, noilta pikku narsisteilta.

Lapsen oma ystäväverkko kehittyy vauvasta alkaen. Lapsiperheillä on tapana ystävystyä toisten samanhenkisten lapsiperheiden kanssa. Vähän vanhempana lapsi saa samanhenkisiä kavereita omista harrastuksistaan. Etäkoulu järjestäisi harrastuskerhoja, joihin kerääntyisi vain samanhenkisiä lapsia. Perheillä olisi valta päättää, missä seurassa lapsi on.

Peruskoulun paha ongelma on se, että siellä on läpileikkaus koko yhteiskunnasta, tulevista rikollisista tuleviin huippuosaajiin ja kaikkeen siltä väliltä. Jos peruskoulu korvataan etäopetuksella, toisilleen sopimattomat lapset pysyvät erossa toisistaan, aivan samalla tavalla kuin toisilleen sopimattomat aikuiset pysyvät erossa toisistaan. Vai haluatko sinä liikkua porukoissa, joiden arvomaailmat ovat valovuosien päässä sinun maailmastasi ? Mitä hyötyä lapselle on yrittää tulla toimeen sellaisten kanssa, joiden kanssa hänellä ei ole mitään yhteistä, ja joiden kanssa hän ei tule aikuisena aikaansa viettämään ? Vaikka lapsuusmuistonsa kullanneet hyväntahtoiset hölmöt uskovat lasten luonnolliseen kykyyn tulla toimeen keskenään, on kokemus osoittanut aivan toista. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, ei aikuisten eikä varsinkaan lasten maailmassa.

Pointti on, että perheen kautta hankittu sosiaalinen verkosto on luonnollinen.

Mikäli kotona on ongelmia, ne eivät leviäisi vahingoittamaan sivullisia. Koulussa ongelmat kostetaan kiusaamalla muita. Kuinka monen perheen sisäisen kiistan uhriksi minä, syyttömänä sivullisena, olen joutunut ? Vanhemmaksi kelvottoman aikuisen teot eivät kohdistu vain hänen omiin läheisiinsä, vaan niistä joutuu kärsimään suuri joukko syyttömiä sivullisia. Syyttömiä sivullisia lapsia !

Ei ole minun tehtäväni suunnitella uutta järjestelmää. Peruskouluhelvetin ja kesken jääneen amiksen pohjalta ja vain keskimääräisellä älykkyydellä varustettuna en voi tehdä mitään. Virastot ovat täynnä korkeakoulututkinnon suorittaneita huippuälykkäitä ammattilaisia. Heidän kuuluisi ajatella. Minä haluan vain sulkea sen helvetin, missä olen vielä parikymmentä vuotta sen päättymisen jälkeen.

Toteuttaminen vaatisi muutoksia yhteiskuntaan. Nykysysteemi palvelee hyvin aikuisten pakkoa käydä töissä. Lapset saadaan kätevästi säilöön, kun vanhemmat juoksevat oravanpyörässä. Vanhemmilla ei olisi enää samalla tavalla mahdollisuutta uraputkeen, kun omista lapsista huolehtiminen vaatisi enemmän aikaa. Olisi pakko downshiftata. Olisiko se niin paha juttu ? Kiireen, suorittamisen ja kulutushysterian tilalle tulisi runsaasti aikaa perheen kanssa.

Ilman peruskoulua kasvavat lapset eivät kasva tynnyrissä. Mutta osa peruskoulussa kasvavista lapsista kasvaa keskitysleirivankeutta vastaavissa olosuhteissa. Onko se hinta vain maksettava ? Onko osa lapsista uhrattava suuremman yhteisen edun vuoksi ?

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Finninaamoja saa pilkata

Hartwallin Åttå Drinkero -mainos sai kansakunnan paniikkiin.

Mutta Clearasil-mainokset ovat saaneet pyöriä vuosikymmeniä. Niissä tehdään harvinaisen selväksi, että finninaamainen poika on pelkkä hylkiö, jota jokaisen nuoren kuuluu pilkata. Eikä finninaama saa naista. Ikinä. Paitsi sitten, kun on naamansa korjannut kuntoon Clearasilillä.

Mainoksissa kauniilla teinipojalla on yksi mitättömän pieni näppylä naamassaan. Se on hirvittävä katastrofi, koska huomenna on treffit. Viimeksi telkussa pyöri mainos, jossa teinipoika peitti näppylän pukeutumalla kanaksi, mutta Clearasil teki hänestä tyttöjen himoitseman hottiksen. Loukkaavimmaksi koen radiomainoksen, jossa poika selitti nörttimäisellä kimityksellä osallistuvansa finninpuristelukisoihin. Lajeina oli muunmuassa peilin peittäminen, valmennuksessa oli oltu törkyisen paikan leirillä, hygienia laiminlyöty ja rasvaista roskaruokaa syöty.

Mainokset antavat ymmärtää, että aknen syynä on huono hygienia. Akne on ihotauti, eikä se lähde pois pesemällä, ei vaikka pesisit naamasi kymmenen kertaa päivässä. Eikä se lähde millään haisevalla ja kirvelevällä kosmetiikkatöhnällä. Aknen hoitoon on tehokkaita reseptilääkkeitä, joita ihotautilääkäri voi määrätä. Minulle toimivaksi osoittautui tretinoiinia sisältävä ihovoide ja tetrasykliini-antibiootti.

Clearasil-tuotteet eivät ole lääkkeitä. Ne ovat pesuaineita ja kosmetiikkaa. Clearasilin nettisivuilta on turha hakea tietoa ihotaudeista. Siellä tyrkytetään sitä samaa vanhaa roskaa puhtaudesta ja avuksi tarjotaan kaapintäydeltä tököttejä. Ja miksi heidän edes kannattaisi jakaa tietoa, koska heidän ainoana tarkoituksenaan on tehdä mahdollisimman paljon rahaa myymällä tököttejään mahdollisimman monelle ja mahdollisimman paljon. Ahneet kapitalistipaskiaiset rahastavat nuorten kärsimyksellä.

Mainonta aiheuttaa pojille kovia ulkonäköpaineita, antaa harhaanjohtavaa tietoa, syyllistää poikia joilla on iho-ongelmia, muokkaa nuorison käsityksiä kauneusihanteista, ja antaa koulukiusaajille lisää aseita kiusaamiseen. Tyttöjen ulkonäköpaineista on onneksi puhuttu paljon, mutta pojat ovat jääneet vaille huomiota. Edit: Tekeekö yhteiskunta jotain poikien ulkonäköpaineiden purkamiseksi ? En tiedä. Tuskin. Niin kauan kuin esimerkiksi tasa-arvopolitiikka on feministien sanelemaa, on turha odottaa muutosta. Resursseja muutoksen toteuttamiseen olisi, mutta ne käytetään muihin asioihin. Vaikka tyttöjen hyväksi on tehty paljon, eivät tulokset ole hyviä. Moni tyttö kamppailee koko ajan kovenevien ulkonäköpaineiden kanssa. Poikien kohdalla lähdetään nollatilanteesta. Sieltä on pitkä matka ulkonäköpaineista vapautumiseen. On todella ikävää, että laiminlyönnin uhreiksi joutuvat koulukiusatut pikkupojat.

Minulle valkeni totuus vasta parikymppisenä, että jauhelihapizzalta näyttävä iho ei johtunut likaisuudesta, ja siihen oli olemassa oikeat lääkkeet. Olen ihmetellyt, miksi terveydenhoitajat ja lääkärit eivät kouluaikana sanoneet asiasta mitään. Kortsun käyttö kyllä opetettiin, ja käskettiin kieltäytymään seksistä hamaan tulevaisuuteen asti, mutta aknen hoitoa ei käsitelty terveystiedossa, tai edes biologian tunnilla. Aknen merkitystä nuoren pojan hyvinvoinnille ei saa aliarvioida. Minulle akne oli monta vuotta kestänyt kärsimys, joka oli pahimmillaan samaan aikaan kuin kiusaaminenkin.

Eräitä ihmisryhmiä suojellaan massahysteriaan rinnastettavalla tavalla, mutta finninaamainen nynnypoika on lainsuojaton.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 8. marraskuuta 2010

Miksi väkivalta ei naurata ?

Kiusaamista on aina vähätelty. ”Se on vain leikkiä” oli opettajien vakiokommentti. Aikuiset eivät tajua mitä lasten maailmassa tapahtuu. Kymmenvuotias kakara näyttää aikuisen silmissä mitättömän pieneltä ja harmittomalta, mutta toisen kymmenvuotiaan silmissä sama kakara näyttää kaksimetriseltä linnakundilta, joka aggressiivisuudessaan on täysin arvaamaton ja vaarallinen.

Jarmo Puskala on kirjoittanut kiusaamisesta Uuden Suomen blogissaan otsikolla ”Koulukiusatut liian tosikoita – mikä on vikana kun väkivalta ei naurata?” Hän kommentoi siinä artikkelia, jossa syyllistetään kouluväkivallan uhreja.

Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille -blogissa asiaa käsitellään tekstillä nimeltä ”Kahdenlaista häpeää.”

Kaktuksentappaja kirjoittaa samasta asiasta otsikolla ”Koulukiusaamisen lyhyt oppimäärä.” Kuvaus Tarmo-pojan päivästä on totuudenmukainen.

Myös minua syytettiin huumorintajuttomaksi. Mikäli väkivalta on huumoria, ovat kouluammuskelut ihan hillittömän hauskoja. Nauruun voi tosiaankin kuolla !

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin selvitys kertoi vain sen, minkä minä olen aina tiennyt. Monelle uutinen tuli varmasti yllätyksenä, koska aikuiset eivät halua uskoa, että niin nuori lapsi voi olla toiselle lapselle niin julma.

Päiväkodeissa kiusaaminen on arkipäivää.

Kiusaaminen ilmenee päiväkodeissa mm. fyysisenä väkivaltana, lahjontana, haukkumisena, ilkeinä kommentteina, vallankäyttönä ja juonitteluna. Ryhmästä poissulkeminen ja leikkien ulkopuolelle jättäminen on kuitenkin kaikkein yleisin kiusaamisen muoto.

Lapset ovat hyvin tietoisia siitä, millainen hierarkia ryhmässä vallitsee. He pystyvät kertomaan kuka ryhmässä määrää, kuka jää ilman ystävää ja kuka kiusaa.

Vaikka pienet lapset ovatkin puhuneet kiusaamisesta, sitä ei ole aina otettu vakavasti.

Missä vaiheessa elämää useimmat ihmisistä unohtavat oman lapsuutensa todellisuuden ?

Vallankäyttöä, juonitteluja, valtahierarkioita. Ei, kyse ei ole Forresterin suvun vaiheista kertovasta draamasarjasta, vaan 3-6-vuotiaista pikkulapsista. Useat ovat todenneet tämän jo useasti, mutta todetaan vielä uudelleen: Lapset ovat pieniä psykopaatteja. Lasten maailmassa on voimassa viidakon laki, siellä vahvempi alistaa heikomman. Lapsia on kohdeltava sen mukaan, eli toisilleen vieraat kakarat on pidettävä erossa toisistaan. Lasten suojelu on aikuisten vastuulla, eikä siihen mikään tarhatäti pysty.

OIKEUTTA KIUSATUILLE !

tiistai 2. marraskuuta 2010

Feminismiä ja maahanmuuttoa

Nyt on minun vuoroni työntää lusikka kuumana kiehuvaan maahanmuuttosoppaan. Moni feministi on mukana kokkaamassa, joten sen takia keittiössä häärääminen kiinnostaa minuakin.

Maahanmuuttokeskustelu, jos sitä huutamista voi keskusteluksi nimittää, keskittyy kahteen ääripäähän. Jos siis osallistut keskusteluun edes hyvin maltillisilla ja hyvin perustelluilla mielipiteillä, olet joko rasisti tai hyysääjä.

Naisen asema on erityisen huono maissa, joista ihmisiä lähtee pakolaisiksi. Jokainen feministi käyttää tätä tunnettua faktaa perustellessaan, miksi suomalaisen naisen asemaa pitää parantaa. Feministeillä ei ole mitään mielenkiintoa puolustaa näitä alistettuja naisia.

Somalia on yksi näistä maista. Se on paha paikka, on ollut jo vuosikymmeniä ja tulee varmasti vielä kauan olemaan. Mutta kuinkas kävikään, kun näitä tyttöjä yritettiin pelastaa Suomeen ?

Minulla on oma ehdotus maahanmuuttopolitiikkaan. Ehdotan, että turvapaikanhakijoista ja pakolaisista otetaan Suomeen ensisijaisesti tyttöjä ja nuoria naimattomia naisia.

Nämä tytöt ja naiset pitää myös integroida suomalaiseen yhteiskuntaan. Heille on annettava täsmälleen samat oikeudet kuin kantasuomalaisille tytöille ja naisille, sisältäen myös oikeuden seurustella ja avioitua kantasuomalaisten poikien ja miesten kanssa. Nykytilanteessa isoa osaa maahanmuuttajanaisista koskee eri säännöt, kuten Fadime Sahindal sai todeta. Ja kyllä, myös täällä itäisessä hyvinvointivaltiossa tapahtuu samaa, kuten saimme toimittaja Wali Hashin Silminnäkijä-dokumentista nähdä.

Parikymmentätuhatta maahanmuuttajatyttöä sekoittaisi kivasti parinvalintamarkkinoita.

Olenko minä nyt rasisti vai hyysääjä, vai hyysäävän rasistin lisäksi sovinisti, joka yrittää hyötyä naisten hädänalaisesta tilanteesta vain tyydyttääkseen omat likaiset halunsa ?

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 1. marraskuuta 2010

Korkean tason kiusaamista

Suomen Pankissa selvitellään kiusaamistapausta. Eläkkeelle jäänyt johtaja on salamyhkäisesti vihjannut joutuneensa työpaikkakiusaamisen uhriksi. Asiassa on oltava jotain hämärää, koska tarkempaa tietoa hän ei ole asiasta antanut. Rouvan ura Suomen Pankissa on ollut myrskyinen, alkaen presidentti Halosen tekemästä nimityksestä. Ehkä hän on yksinkertaisesti ollut huono johtaja, joka koettaa nyt syyttää toisia omasta epäonnistumisestaan. Aivan kuin tässä olisi taas yksi rikas ja vaikutusvaltainen nainen, joka viimeisenä tekonaan lyö uhrikortin pöytään ajaakseen feminismin asiaa. Väitteet lasikatosta, hyväveliverkostoista ja patriarkaatin tuhatvuotisesta salaliitosta naisten alistamiseksi ovat yhä voimissaan, jopa vahvempana kuin koskaan.

Toinen uutinen kertoo, että valtiovarainministeriössä työskennellyt virkanainen sai vahingonkorvauksena kiusaamisesta 118000 euroa.

Nämä naiset ovat itse valinneet pelaavansa peliä yhteiskunnan huipulla. Minä en voinut valita, kouluun oli pakko mennä. Naisten oikeusturva on myös kunnossa, kuten vahingonkorvausten määrästä voidaan päätellä. Minä en koskaan saanut mitään. Ei edes anteeksipyyntöä.

Turun Sanomat, pääkirjoitussivu 29.10.2010 :

Iltalehti: Työpaikkojen kiusaajat kuriin

"Suomen Pankin ex-johtaja Sinikka Salo vihjaisi lehtihaastattelussa tulleensa kiusatuksi. Salon olisi syytä syventää lausuntojaan. Valtiovarainministeriö tuomittiin vastikään maksamaan lähes 120000 euroa vahingonkorvauksia entiselle virkamie-helleen työpaikkakiusaamisesta. Tapaus on monella tapaa historiallinen. Kiusaaminen tapahtui valtiohallinnon ylätasolla eikä siihen puututtu ajoissa."

"Mikä suomalaista työelämää oikein vaivaa? Rahaministeriö ja keskuspankki eivät ole poikkeuksia. Työterveyslaitoksen mukaan työpaikkakiusaamista tai henkistä väkivaltaa kokee Suomessa jopa 140000 palkansaajaa."

"Takavuosien johtamisviisaus management by perkele, yksipuolisen miesvaltainen johtajisto ja reserviupseerikoulun pitäminen ylivertaisena johtajakouluna kostautuvat nyt henkisenä pahoinvointina työpaikoilla."

"Kiusaamisen vastaiseen kamppailuun kannustaa raha. Pienikin parannus työoloissa kasvattaa työyhteisön tuottavuutta."
Pari poimintaa tekstistä:

Armeijaa pidetään ylivertaisena johtajakouluna, miesten kouluna, vaikka sitä se ei ole.

Väite, että miesvaltainen johtajisto aiheuttaisi ongelmia, ei ole uskottava. Useilla aloilla Suomessa on naisvaltainen johtajisto ja henkilöstö. Eikä niissäkään vältytä ongelmilta. Tilanne on kiusaamisen ja työilmapiirin osalta jopa huonompi kuin miesvaltaisilla aloilla.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !